EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyö syventynyt, mutta kehityskohteita riittää

Paneelikeskusteluun osallistuivat puolustusministeriön ylijohtaja Esa Pulkkinen, Euroopan komission puolustusteollisuuden ja avaruusasioiden pääosaston pääjohtaja Timo Pesonen, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva, kansanedustaja ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko sekä kansanedustaja ja Paasikivi-seuran varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja. Mannermaista väriä keskusteluun toi Saksan puolustusministeriön turvallisuus- ja puolustuspoliittisen osaston ylijohtaja Detlef Wächterin lähettämä videotervehdys.

Turvallisuusyhteistyö syventynyt, mutta suunnitelmallisuutta kaivataan

Avauspuheenvuoroissaan panelistit painottivat eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön merkitystä sekä viime vuosina tapahtuneita kehitysaskeleita. Esa Pulkkinen kuvasi avauksessaan edistysaskeleita kengurunloikaksi ja mainitsi esimerkkinä pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PESCO), jonka tarkoituksena on tiivistää EU:n puolustusyhteistyötä esimerkiksi yhteisten materiaalikehityshankkeiden kautta. Pulkkinen painotti lisäksi, että suomalainen kokonaisturvallisuuden käsite luo oivan pohjan myös eurooppalaiselle turvallisuusajattelulle.

Ilkka Kanerva puolestaan suhtautui EU:n nykyiseen turvallisuusyhteistyöhön hieman kriittisemmin. Unionilla ei hänen mukaansa ole valmiuksia vastata mahdolliseen koronapandemian kaltaiseen, äkillisesti ilmenevään turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen kriisiin. Valmiuksien parantamiseksi olisikin tärkeää pyrkiä rakentamaan rivakasti eurooppalaisia kyvykkyyksiä siviilikriisinhallinnan sekä sotilaallisten valmiuksien tehostamiseksi.

Mika Niikko korosti puheenvuorossaan edustavansa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan näkemystä, jonka mukaan eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön kehitys ei venyne kengurunloikaksi mutta etenee silti askel askeleelta. EU:n tulisi Niikon mukaan määritellä itselleen selkeä strategia siitä, mihin suuntaan unionin turvallisuusyhteistyötä tulisi kehittää. Suomen tulisi olla samalla tiiviisti mukana suunnan määrittämisessä. Lisäksi Niikko huomautti, ettei unioni todennäköisesti tule luomaan rakenteita, joilla olisi päällekkäisyyksiä puolustusliitto Naton kanssa.

Mika Aaltola korosti ajattelutapojen muutoksen tärkeyttä turvallisuutta pohdittaessa. EU:n turvallisuuden kohdalla tulisi puhua laajemmin EU-kansalaisten turvallisuudesta, jolloin sen piiriin kuuluisivat myös ilmastonmuutoksen torjunnan ja yksityisyyden suojan kaltaiset asiat. Aaltola väläytti puheessaan lisäksi EU:n turvallisuusneuvoston luomista, mikä mahdollistaisi EU-tasolla tapahtuvan toiminnan tehokkaamman koordinoinnin.

Pulkkisen tavoin Erkki Tuomioja kuvasi Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan harpanneen – vuoden 2016 Britannian EU-eroa koskeneen kansanäänestyksen sekä Donald Trumpin valinnan jälkeen – neljässä vuodessa enemmän eteenpäin kuin koko edeltävien 30 vuoden aikana. Muiden panelistien lailla Tuomioja korosti, että vielä riittää kehitettävää, sillä vaikka EU:lla on nyt aiempaa enemmän työkaluja turvallisuuspolitiikan saralla, uupuu Euroopan mailta edelleen kyky ja tahto käyttää niitä esimerkiksi kriisinhallinnassa. Nyt kaivattaisiinkin Tuomiojan mukaan jo olemassaolevien työkalujen johdonmukaista ja aktiivista käyttöä.

Timo Pesonen keskittyi puheessaan tiettyyn turvallisuuspoliittiseen edistysaskeleeseen: Euroopan puolustusrahastoon, jonka tarkoituksena on Pesosen mukaan tukea Euroopan omia valmiuksia yhteisten puolustusteollisten hankkeiden avulla. Rahastoa startup-yritykseen verrannut Pesonen korosti, että sen tukemissa hankkeissa etsitään toki yhteistyöalueita puolustus- ja siviiliteollisuudenkin välillä.

Aloituspuheenvuorojen jälkeen kuultiin Detlef Wächterin videopuheenvuoro. Puheessaan Wächter totesi koronaviruksen ja Eurooppaa ympäröivien kriisien, esimerkiksi Valko-Venäjän tilanteen sekä Länsi-Afrikan Sahelin alueen turvattomuuden, korostavan maanosan yhtenäisen ja itsenäisen toimijuuden tärkeyttä. Wächter valotti Saksan tavoitteita sen puolivuotisen EU:n neuvoston puheenjohtajakauden aikana. Turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin kuuluvat muun muassa EU:n uhka-analyysin laatiminen ja sen pohjalta rakennettava yhteinen strateginen tilannekuva EU:n toimijuuden parantamiseksi.

Wächter painotti myös yhteistyön tiivistämistä Naton kanssa sekä yhteisten kyvykkyyksien rakentamista erityisesti sotilaslogistiikan osalta. Koronaviruspandemia heijastui myös Wächterin puheenvuorossa. Hän puhui esimerkiksi uudenlaisen EU:n terveysyhteistyön luomisesta, jonka puitteissa jäsenmaat luovat kyvykkyyttä rakentaa ja siirrellä tärkeitä lääkintätarvikkeita sinne, missä niitä unionissa eniten kaivataan.

Sapelien kalistelua ja solidaarisuutta

Susanna Turunen nosti seuraavaksi aiheeksi keskusteluun Itämeren alueen, jolla on käynyt kuhina Venäjän ja Nato-maiden harjoitusten ja operaatioiden myötä. Turunen kysyi, tulisiko Itämeren tilanteesta olla huolissaan – ja mikä rooli EU:lla voisi olla tällaisessa tilanteessa? Pulkkinen totesi, että vaikka unionilla ei ole suoraa roolia asiassa, on sillä toisaalta kyky tarjota pehmeämpiä keinoja, joiden avulla kriisejä voidaan ratkaista ennen niiden kehittymistä aseelliseksi yhteenotoksi. Tuomioja painotti toivovansa luottamusta lisääviä toimia, jotka hänen mukaansa ovat jääneet Itämerellä helposti unohduksiin.

Puhuttaessa EU:n roolista mahdollisessa kriisissä keskustelussa alettiin ruotia Lissabonin sopimukseen otettua artikla 42.7:ää, joka velvoittaa jäsenmaita antamaan tukea toiselle jäsenmaalle sen joutuessa aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Panelistit kokivat EU-jäsenvaltioiden välisen solidaarisuuden olevan tärkeää mutta kuvasivat artiklan olevan vielä lähinnä teoreettinen. Kanerva totesi, että artiklan uskottavuus kasvaisi, jos sen mukaista toimintaa lähdettäisiin harjoittelemaan. Samalla Kanerva pohti, onko artiklaan perustuva toiminta mahdollista, jos sen aktivoimiseen vaaditaan jäsenmaiden yksimielisyys.

Pulkkinen painotti artiklan luovan lähinnä vain kehikon solidaarisuudelle, mutta ei automaattista avunantoprosessia. Niikko puolestaan korosti, että on tärkeää, että EU-maat tukevat toisiaan. Hän totesi kuitenkin samalla, ettei usko EU-maiden tukevan toisiaan avunantoa laajemmalla tasolla. Tuomioja vastasi Kanervalle toteamalla, että vaikka EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa olisi tärkeä lisätä määräenemmistöllä tehtäviä päätöksiä, tulevat sotaan ja rauhaan liittyvät kysymykset säilymään edelleen pitkälti jäsenmaiden käsissä.

Wächterin tavoin Turunen nosti esiin juuri EU:n strategisen analyysin rakentamisen tärkeyden. Pesonen puolestaan painotti olevan tärkeää, että Suomi on tiiviisti mukana määrittämässä EU:n puolustusyhteistyön suuntaa, jolloin yhteistyöhön saadaan sisällytettyä Suomelle tärkeitä painotuksia.

Minne Euroopan ”kompassin” tulisi osoittaa?

Keskustelussa Eurooppaan kohdistuvista mahdollisista uhkista korostuivat niin perinteiset kuin uudemmatkin uhkat. Aaltola totesi Venäjän muodostavan Suomen kannalta edelleen keskeisimmän uhkakuvan. Hän mainitsi samalla esimerkkinä tilanteen Etelä-Kiinan merellä, jonka kautta kulkee valtava määrä Eurooppaan suuntaavaa rahtia. Aaltolan mukaan EU:n tulisi ymmärtää paremmin sen riippuvaisuuksien verkkoa, esimerkiksi juuri meriteitse kulkevan rahdin kohdalla, ja siten kartoittaa unionin haavoittuvuuksia.

Pulkkinen huomautti, että vaikka Suomessa keskustelu voi keskittyä Venäjään, lähes puolet eurooppalaisista näkee maanosaan kohdistuvien riskien olevan ensisijaisesti peräisin unionin eteläpuolelta. Keskustelu keskittyikin lopussa Kreikan ja Turkin väliseen kiistaan, jonka kohdalla panelistit pohtivat, mikä EU:n rooli kiistassa tulisi olla ja miten kiista voitaisiin ratkaista.

Aaltola totesi kiistan olevan esimerkki EU-tason yhteisen kannan muodostamisen vaikeudesta, kun taas Niikon mukaan kiistassa koetellaan unionin kykyä osoittaa solidaarisuutta jäsenvaltioitaan kohtaan. Tuomioja puolestaan näki, ettei EU:lla ole asiassa suoranaista roolia, vaan ratkaisun olisi tultava Yhdysvalloilta, Naton sisältä tai mahdollisesti Etyjin kautta. Pulkkisen mielestä todellinen ratkaisu kiistaan voi tulla vain kiistan osapuolten niin päättäessä.

Keskustelun jälkeen yleisökysymyksissä kysyttiin esimerkiksi sitä, miksi EU:n turvallisuuskeskustelussa puhutaan niin usein juuri puolustuspolitiikasta, vaikka unionilla ei ole yhteistä armeijaa. Pesonen ja Tuomioja totesivat keskustelun EU-armeijasta olevan turhaa, sillä EU:n turvallisuusyhteistyö keskittyy pitkälti koordinaatioon ja yhteistoiminnan harjoittelemiseen. Kanerva painotti, että eurooppalaisessa turvallisuuskeskustelussa tulisi ennemminkin puhua haasteista ja niihin vastaamisesta kuin yhteisestä armeijasta. Hän mainitsi EU:n ja Naton Helsingissä sijaitsevan hybridiosaamiskeskuksen esimerkkinä aktiviteetista, jossa rakennetaan Euroopan yhteistä puolustusta tavalla, joka sopii hyvin Suomen profiiliin.

Paneelikeskustelusta jäi paljon pohdittavaa EU:n tulevaisuuden suunnan ja yhteistyön osalta. On selvää, että keskustelu turvallisuusyhteistyön tiivistymisestä tulee jatkumaan aktiivisesti myös vastaisuudessa.

Tallenteen turvallisuuskeskustelusta voi katsoa täältä.

Keskustelutilaisuus järjestettiin yhteistyössä Paasikivi-seuran, puolustusministeriön, Suomen Arktisen seuran, Suomen geopoliittisen seuran, Suomen sotatieteellisen seuran, ulkoministeriön ja Ulkopoliittisen instituutin kanssa.