EU-urat
Euroopan unioni tarjoaa työtehtäviä todella laajalla kirjolla harjoitteluista erilaisiin määräaikaisuuksiin sekä virkoihin. Kansainvälisessä yhteisössä työskentelyn ja elämisen lisäksi pääset edistämään eurooppalaisia arvoja.
Euroopan kielten päivä
Euroopan kielten päivää vietetään vuosittain 26. syyskuuta. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin kielten osaamisen tärkeyttä – ja hauskuutta – sekä Euroopan kielellistä monimuotoisuutta. Vuosi 2023 on myös Euroopan osaamisen teemavuosi.
Oikeutesi
Suomen tai muun EU-maan kansalaisena olet myös EU-kansalainen. EU-kansalaisena sinulla on monia oikeuksia, kuten oikeus liikkua vapaasti maasta toiseen, mikä mahdollistaa työskentelyn, opiskelun tai eläkepäivien viettämisen toisessa EU-maassa.
Kerro mielipiteesi
Vaikuta EU:n lainsäädäntöön osallistumalla julkisiin kuulemisiin, osallistu lakiehdotuksen tekemiseen eurooppalaisen kansalaisaloitteen kautta ja ota kantaa Euroopan tulevaisuuteen!
Asuminen EU-maassa
Tietoa oleskelusta, terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta, avioliitosta, adoptiosta, äänestämisestä vaaleissa, verotuksesta, eläkkeistä, ajoneuvoista ja ajokorteista.
Työskentely EU-maassa
EU:n kansalaisena sinulla on oikeus työskennellä toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana missä tahansa EU-maassa ilman erillistä työlupaa.
Työskentely EU:n toimielimissä
EU:n toimielimissä työskentelee yli 40 000 henkilöä, ja heitä on EU:n kaikista 27 jäsenmaasta. EU:n henkilöstövalintatoimisto (EPSO) järjestää niin kutsuttuja avoimia kilpailuja, joilla valitaan työntekijät vakituisiin työsuhteisiin.
Opiskelu, opetus, harjoittelut
Euroopan komissio on kehittänyt monenlaisia ohjelmia, jotta koululaiset ja opiskelijat voivat oppia lisää EU:sta. Suomalaiset opiskelijat ja opettajat voivat myös opiskella tai opettaa ulkomailla EU-ohjelmien tuella.
Kielet
Euroopan unionilla on 24 virallista kieltä. Erilaiset kulttuurit ja kielet ovat EU:n rikkaus. Siksi EU-komission tavoitteena on muun muassa säilyttää Euroopan kielten moninaisuus ja rohkaista kaikkia EU:ssa asuvia opiskelemaan kieliä.