Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto

EU tarvitsee suomalaisia osaajia

Tiesitkö, että Euroopan unioni tarjoaa kansainvälisestä urasta kiinnostuneille suomalaisille mielekkäitä ja merkityksellisiä työtehtäviä harjoitteluista erilaisiin määräaikaisiin tehtäviin ja vakinaisiin virkoihin?

EU-toimielimet pyrkivät varmistamaan, että niiden henkilöstö edustaa tasapuolisesti kaikkia EU:n jäsenmaita. Monimuotoisuus tuo mukanaan erilaisia näkökulmia, kokemusta ja osaamista, ja samalla voidaan varmistaa, että päätöksenteossa otetaan huomioon eri alueiden ja jäsenmaiden erityispiirteet ja -tarpeet. Näin EU pystyy palvelemaan kaikkia kansalaisiaan paremmin.

EU:ssa tehtävät päätökset ja toteutettavat politiikat koskevat laajasti eri elämänalueita, ja siksi toimielimissä tarvitaan monipuolista osaamista monilta eri aloilta. Suomalaisilla on usein vankka koulutus ja erikoistunutta osaamista. He voivat tuoda oman panoksensa EU-hankkeisiin, tutkimukseen ja politiikkaan.

Lue alta Brysselissä ja Luxemburgissa työskentelevien suomalaisten kertomuksia siitä, miltä elämä ja työskentely Euroopassa tuntuu!

Alla olevalla videolla kokemuksistaan EU:ssa työskentelystä kertovat Schengen- ja ulkorajayksikön tiimipäällikkö Mikko Hakkarainen, tällä hetkellä asiantuntijana kyberturvallisuuden ja digitaalisen tietoturvan yksikössä toimiva Juuso Järviniemi, kääntäjänä Euroopan unionin neuvostossa työskentelevä Anna Vilkman sekä tarkastajana naapuruuspolitiikan ja laajentumisneuvotteluiden pääosastolla toimiva Meeri Tarvainen.

Kansainvälisessä yhteisössä työskentelyn ja elämisen lisäksi pääset edistämään eurooppalaisia arvoja. Jos innostuit, lue lisää harjoittelu- ja työskentelymahdollisuuksista EU:ssa.