Rajaimet
Uutiset (1167)
RSSKomissio on käynnistänyt Euroopan solidaarisuusjoukkojen vuoden 2022 ehdotuspyynnön. Euroopan solidaarisuusjoukot on EU:n ohjelma nuorille, jotka haluavat osallistua solidaarisuustoimiin EU:ssa ja sen ulkopuolella.
EU julkisti keväällä 2021 lasten oikeuksia koskevan strategian, jonka tavoitteena on ”rakentaa lapsille mahdollisimman hyvä elämä Euroopan unionissa ja kaikkialla maailmassa”. Valmistelussa olivat mukana EU-parlamentin, jäsenmaiden ja järjestöjen lisäksi lapset itse.
On the Green Track (Vihreillä jäljillä) on nuorille suunnattu EU:n biologista monimuotoisuutta ja luontoa käsittelevä kampanja. Green Track Stops -tapahtumat ovat puolestaan eri puolilla EU:ta järjestettäviä tapahtumia ja aktiviteetteja, jotka liittyvät laajasti luontoon.
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) järjestää 31.3.–1.4.2022 kolmannentoista ”Sinun Eurooppasi, sinun mielipiteesi” -tapahtuman (Your Europe, Your Say, YEYS). Teemana on ”Totuus valheista. Nuoret haastavat disinformaation”.
Komissio julkaisi tänään vuoden 2021 DESI-digitalisaatiovertailun tulokset. Indeksi mittaa EU-maiden edistymistä digitaalisessa kilpailukyvyssä. Suomi sijoittui vertailussa tällä kertaa toiseksi oltuaan kaksi vuotta ykkössijalla.
Komissaarien vierailut Suomeen jatkuvat, ja tällä viikolla meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi EU:n rahoituspalveluista, rahoitusvakaudesta ja pääomamarkkinaunionista vastaava komission jäsen Mairead McGuinness.
Miten eurooppalaisnuorten näkemykset saataisiin paremmin näkyviin EU:n päätöksenteossa? Muun muassa tätä ruodittiin Euroopan tulevaisuuskonferenssin osana järjestetyssä Future is You(th) -paneelikeskustelutilaisuudessa lokakuun lopussa.
Syksyn 2021 talousennusteen mukaan EU:n talouden ennakoidaan jatkavan kasvuaan ennustejaksolla siten, että kasvu on 5 % vuonna 2021, 4,3 % vuonna 2022 ja 2,5 % vuonna 2023. Euroalueen kasvuvauhdin ennustetaan vuosina 2021 ja 2022 olevan sama kuin koko EU:ssa ja 2,4 % vuonna 2023.
Ympäri Eurooppaa, myös Suomessa, käydään keskustelua vihreän siirtymän hinnasta – pelätään, että joudutaan maksamaan enemmän kuin muut.
Useissa pääkaupunkiseudun ravintoloissa otetaan käyttöön Ilmastoannos-merkki. Sen avulla asiakas tunnistaa suosikkiravintoloidensa ruokalistalta annokset, joiden hiilijalanjälki on keskimääräistä pienempi. Hanke on osa Eurooppa alueellani -kampanjaa.