
Journalismin opiskelijoilla on taas mahdollisuus hakea Euroopan komission Youth4Regions-ohjelmaan. Ohjelmalla komission alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto haluaa kannustaa opiskelijoita ja nuoria toimittajia perehtymään EU:hun ja koheesiopolitiikkaan sekä viestimään muun muassa EU:n rahoitusta saaneista konkreettisista hankkeista. Mukaan haetaan lähettämällä lyhyt artikkeli tai valokuva- tai videoraportti hankkeesta, joka on saanut EU-rahoitusta. Komissio on nimennyt kuluvan vuoden Euroopan osaamisen teemavuodeksi, ja myös Youth4Regions-ohjelman tämänvuotisena aiheena on osaaminen. Hakemusten perusteella valitaan 37 nuorta aikuista (ikähaarukka 18–30 vuotta), jotka kutsutaan Brysseliin 7.–13. lokakuuta Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikon yhteydessä. He pääsevät kouluttautumaan ja työskentelemään kokeneiden journalistien ohjauksessa sekä tutustumaan media-alan organisaatioihin ja EU:n toimielimiin. Lisäksi kahdelle osallistujista myönnetään aloittelevien toimittajien Megalizzi–Niedzielski-palkinto. Hakuaikaa on 10. heinäkuuta saakka.
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 19. huhtikuuta 2023
- Laatija
- Suomen-edustusto