Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli10. toukokuuta 2023Suomen-edustusto

Tiina O’Toolen opinto- ja urapolku johti Asikkalasta Euroopan komission luomuyksikköön

Luomuasiat

Luomuasiat ovat olleet mukana Tiina O’Toolen urapolulla jo pitkään. Tällä hetkellä hän työskentelee kansallisena asiantuntijana komission maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosastolla, ja sitä ennen hän työskenteli muun muassa Kasvintuotannon tarkastuskeskuksessa, jossa hän oli pystyttämässä luomurehujen valvontajärjestelmää Suomeen. Kiinnostus erityisesti eläintuotantoa kohtaan vei O’Toolen alun perin Asikkalaan opiskelemaan maatalouden perustutkintoa. Sieltä tie vei maatalousharjoitteluun Walesiin ja jatkui Skotlantiin Aberdeenin yliopistoon, josta hän valmistui kotieläinravitsemustieteen maisteriksi. O’Toolen nykyisessä työpaikassa komission luomuyksikössä työskentelee noin 25 kansainvälistä asiantuntijaa, ja O’Toole on heistä ainoa suomalainen. O’Toole on työssään mukana kehittämässä EU:n luomulainsäädäntöä sekä valvomassa, että EU-maissa tehtävä luomuvalvonta on luomulainsäädännön mukaista. Myös EU:n ulkopuolisten maiden eli niin kutsuttujen kolmansien maiden luomuvalvonnan valvonta kuuluu luomuyksikön tehtäviin. O’Toolekin on päässyt tarkastusmatkoille – viimeksi Peruun, jossa hän vieraili kaakaopapuviljelmällä. ”Kolmansissa maissa valvotaan hyvinkin tarkasti luomutuotantoa”, O’Toole kertoo.

Lue lisää: https://luomumerkki.fi/tuottajatarina/luomuvalvontaa-eun-ytimessa/

Tiedot

Julkaisupäivä
10. toukokuuta 2023
Laatija
Suomen-edustusto