Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli11. kesäkuuta 2020Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Tieliikennekuolemat vähentyneet Suomessa viime vuodesta 14 %

Komission tänään julkaisemien alustavien lukujen mukaan EU:n teillä menehtyi vuonna 2019 vähemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina. Vuoteen 2018 verrattuna kuolonuhrien määrä laski Suomessa 14 % ja koko EU:n laajuisesti 2 %. Eurooppa on...

Komission tänään julkaisemien alustavien lukujen mukaan EU:n tieliikenteessä menehtyi viime vuonna arviolta 22 800 ihmistä.

Suomessa tieliikennekuolemien määrä väheni vuoteen 2018 verrattuna 14 % eli toiseksi eniten Ruotsin jälkeen. EU:n laajuisesti kuolemia oli 2 % vähemmän.

Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna Euroopan teillä kuolleiden määrä on vähentynyt 23 % vuosien 2010 ja 2019 välillä. Suomessa muutos on ollut -24 %.

Suuntaus on yleisesti edelleen laskeva, mutta useimmissa maissa määrän lasku on hidastunut. Sen vuoksi EU:n tavoitetta tieliikennekuolemien määrän puolittamisesta vuosikymmenen aikana vuodesta 2010 vuoden 2020 loppuun ei saavuteta.

Vuosi 2020 voi osoittautua poikkeusvuodeksi, koska on jo olemassa viitteitä siitä, että tieliikennekuolemien määrä todennäköisesti vähenee merkittävästi koronaviruksen torjuntatoimien vuoksi – mutta sekään ei riitä tavoitteen saavuttamiseen.

Tieliikenteessä kuolee EU:ssa keskimäärin 51 ihmistä miljoonaa asukasta kohti, joten Eurooppa on liikenneturvallisuuden osalta kuitenkin maailman selvästi turvallisin alue.

EU on asettanut tulevalle vuosikymmenelle uuden tavoitteen kuolemantapausten – ja ensimmäistä kertaa myös vakavien loukkaantumisten – puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä. Tavoite sisältyy EU:n tieliikenneturvallisuuspolitiikan puitteisiin vuosiksi 2021–2030.

Kuolemantapausten lisäksi EU haluaa vähentää myös vakavia loukkaantumisia, sillä arvioiden mukaan jokaista menetettyä ihmishenkeä kohti viisi muuta ihmistä kärsii elämään vaikuttavista vakavista vammoista, vuonna 2019 noin 120 000 ihmistä.

Tieliikenneonnettomuuksien ulkoisten kustannusten on arvioitu olevan noin 280 miljardia euroa eli noin 2 % EU:n BKT:stä.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1003

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
11. kesäkuuta 2020
Laatija
Suomen-edustusto