Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Lehdistötiedote27. huhtikuuta 2022Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Laillinen muuttoliike: Osaajien houkutteleminen EU:hun

Laillinen maahanmuutto

Komissio ehdottaa tänään kunnianhimoista ja kestävää politiikkaa lailliseen maahanmuuttoon. Nyt annetulla paketilla yksinkertaistetaan hakuprosessia, joka liittyy EU:n alueella asumiseen ja työskentelyyn. Ehdotettuun kokonaisuuteen sisältyy myös toimia, joilla helpotetaan Venäjän hyökkäyksen takia Ukrainasta paenneiden pääsyä EU:n työmarkkinoille.

Komissio ehdottaa yhdistelmälupadirektiivin ja EU:ssa pitkään oleskelleita henkilöitä koskevan direktiivin tarkistamista, jotta laillisia maahantuloväyliä koskeva säännöstö olisi toimivampi:

  • sekä työtä että oleskelua varten myönnettävää yhdistelmälupaa koskevan menettelyn yksinkertaistaminen nopeuttaa ja helpottaa prosessia hakijoiden ja työnantajien kannalta.
  • EU:ssa pitkään oleskelleita henkilöitä koskevan direktiivin tarkistaminen helpottaa EU:ssa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamista, kun maahantuloehtoja yksinkertaistetaan esimerkiksi sallimalla oleskeluajan kerryttäminen eri jäsenmaissa. Lisäksi parannetaan EU:ssa pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksia muun muassa helpottamalla perheenyhdistämistä ja liikkumista EU:n sisällä.

Osaaminen ja työmarkkinoiden tarpeet sovitetaan paremmin yhteen

Komissio ehdottaa operatiivisen yhteistyön lisäämistä sekä jäsenmaiden välillä EU:n tasolla että kumppanimaiden kanssa.

Jatkona osaamiskumppanuuksien käynnistämiselle kesäkuussa 2021 komissio ehdottaa nyt toimia niiden toteuttamiseksi. Tavoitteena on sopia ensimmäisistä osaamiskumppanuuksista vuoden 2022 loppuun mennessä.

Komissio ehdottaa, että perustetaan ensimmäinen EU:n laajuinen alusta ja yhteensovittamisväline, EU:n osaamisreservi, jotta EU pystyisi paremmin houkuttelemaan EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisia.

Ukrainasta tulevien pääsyä työmarkkinoille on pikaisesti helpotettava, joten komissio ehdottaa pilottihanketta, joka on tarkoitus saada käyntiin kesäksi 2022.

Tausta

Jäsenmaat päättävät itse, kuinka paljon ne haluavat vastaanottaa laillisten väylien kautta maahan muuttavia, mutta EU voi tukea jäsenmaita käytännöllisillä operatiivisilla välineillä. EU on kahden viime vuosikymmenen aikana kehittänyt säännöstön, jolla EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytykset pitkälti yhdenmukaistetaan.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_22_2654

 

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenatec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
27. huhtikuuta 2022
Laatija
Suomen-edustusto