Komissio laati vuonna 2015 paremman sääntelyn agendan parantaakseen päätöksentekoa ja yksinkertaistaakseen lainsäädäntöä. Agendaan sisältyy yhtenä osana erilaisten organisaatioiden ja suuren yleisön kuuleminen ”Kerro mielipiteesi” ‑sivuston kautta.
Komission palautesivustoa on nyt uudistettu muun muassa parantamalla hakutoimintoja, jotta sivustolta on helpompi löytää haluamansa aloite. Suoraan pääsivulta pääsee esittämään näkemyksiään ajankohtaisista aiheista.
”Parantamalla Kerro mielipiteesi -sivustoa ja tekemällä siitä helppokäyttöisemmän voimme saavuttaa useampia ihmisiä. Haluan kannustaa sidosryhmiä ja kansalaisia – myös niitä, joilla ei ole syvällistä tietoa EU:n päätöksenteosta – antamaan palautetta aloitteistamme sekä ennen kuin komissio hyväksyy ne että sen jälkeen. Tämä on yksi tapa varmistaa, että EU:n lainsäädäntö täyttää korkeimmat laatuvaatimukset”, totesi Maroš Šefčovič, toimielinten välisistä suhteista ja tulevaisuuden ennakoinnista vastaava varapuheenjohtaja.
Sivuston kautta on mahdollisuus osallistua 12 viikkoa kestäviin julkisiin kuulemisiin, jotka koskevat valmisteilla olevia aloitteita tai nykyisten EU:n toimien tuloksellisuuden arviointeja.
Uudistetulla sivustolla on äskettäin julkaistu kolme julkista kuulemista, joiden aiheina ovat digitaalisia palveluja koskeva säädös, kestävä ja älykäs liikkuvuus ja uusi kuluttaja-asioiden toimintaohjelma.
Keräämällä ja analysoimalla palautetta komissio varmistaa, että EU:n aloitteet tarjoavat vastauksia nykyisiin haasteisiin, kuten vihreään siirtymään ja digitaaliseen muutokseen.
”Kerro mielipiteesi” -sivuston kautta yksityishenkilöt ja organisaatiot voivat lisäksi antaa palautetta tulevaa lainsäädäntöä koskevista etenemissuunnitelmista tai vaikutustenarvioinneista.
Sivusto löytyy osoitteesta https://ec.europa.eu/info/law/better-regulation/have-your-say
Sivuston kielen voi vaihtaa kielivalikosta, ja vastauksissa voi käyttää mitä tahansa EU:n virallista kieltä.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1240
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 3. heinäkuuta 2020
- Laatija
- Suomen-edustusto