Tänään hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa esitetään visio, jonka mukaan saastuminen on vuonna 2050 vähennetty niin alhaiselle tasolle, ettei se enää ole haitallinen ihmisten terveydelle ja luonnon ekosysteemeille. Suunnitelmassa esitellään myös vaiheet tähän päämäärään pääsemiseksi.
Toimintasuunnitelma nivoo yhteen kaikki EU-politiikan alat, joilla voidaan torjua ja ehkäistä saastumista. Painopiste on digitaalisten ratkaisujen käytössä.
Ympäristöstä, valtameristä ja kalastuksesta vastaava komissaari Virginijus Sinkevičius totesi, että ympäristön saastuminen vaarantaa erityisesti kaikkein haavoittuvimpien ja sosioekonomisesti huono-osaisimpien väestöryhmien terveyden. Se on myös yksi suurimmista luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen syistä. ”Perusteet EU:n johtoasemalle maailmanlaajuisessa saastumisen torjunnassa ovat tänä päivänä vahvemmat kuin koskaan. Saasteettomuuteen tähtäävän toimintasuunnitelman avulla luodaan terveellinen elinympäristö eurooppalaisille, edistetään palautumiskykyä tukevaa elpymistä ja vauhditetaan siirtymistä puhtaaseen, ilmastoneutraaliin kiertotalouteen.”
Toimintasuunnitelmassa asetetaan vuoteen 2030 ulottuvat keskeiset tavoitteet saastumisen vähentämiseksi. Tarkoituksena on muun muassa parantaa ilmanlaatua ilman pilaantumisen aiheuttamien ennenaikaisten kuolemien vähentämiseksi 55 prosentilla sekä parantaa maaperän laatua vähentämällä ravinnehävikkiä ja kemiallisten torjunta-aineiden käyttöä 50 prosentilla.
Lisäksi toimintasuunnitelmassa esitetään useita lippulaivahankkeita ja toimia, joilla edistetään saasteettomuutta.
EU:n vihreä viikko on suurin vuotuinen ympäristöpoliittinen tapahtuma. Tänä vuonna se järjestetään 1.–4. kesäkuuta. Eurooppalaiset voivat vihreän viikon aikana keskustella saasteettomuuteen liittyvistä näkökulmista pääkonferenssissa Brysselissä, verkossa ja yli 600 kumppanitapahtumassa.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_2345
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia.siitonen@ec.europa.eu
Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina.hotti@ec.europa.eu
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 12. toukokuuta 2021
- Laatija
- Suomen-edustusto