Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Hanke

Lahden kaupungin CitiCAP-hankkeessa havaittiin liikkumisen päästöistä saadun tiedon lisänneen kestävämpää liikkumista

CitiCAP-hankkeessa tutkittiin tapoja edistää kestävämpää ja vähäpäästöistä liikkumista

Lahden kaupungin CitiCap-hanke

Koonsa puolesta Lahden kaupunki kohtaa haasteita julkisen liikenteen järjestämisessä, ja vastaavia ongelmia on myös useassa keskikokoisessa eurooppalaiskaupungissa. Liikenteen vaihtoehtojen puuttumisen vuoksi noin kolmasosa Lahden hiilidioksidipäästöistä on peräisin liikenteestä. Lahti näkee siksi tärkeänä pyrkiä vähentämään liikenteen hiilidioksidipäästöjä edistämällä älykästä liikkumista.

CitiCAP-hankkeessa suunniteltiin ja testattiin henkilökohtaista liikkumisen päästökauppaa, rakennettiin uusi 2,5 kilometriä pitkä pyörätie, luotiin tietoalusta kaupungin liikennedatasta sekä laadittiin kaupungille sen ensimmäinen Euroopan komission kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmaa (SUMP) koskevan ohjeistuksen mukainen kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma. Ohjelmaan sisältyy 13 kestävää liikkuvuutta edistävää toimenpidettä, kuten pyörätieverkoston kehittäminen, talvikunnossapidon tehostaminen ja kaupunkipyöräjärjestelmän rakentaminen.

CitiCAP on osa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) innovatiivisia kaupunkihankkeita tukevaa kaupunkialueiden innovatiivisia toimenpiteitä (UIA) koskevaa ohjelmaa, jonka tavoitteena on löytää uusia innovatiivisia ratkaisuja kaupunkien kohtaamiin haasteisiin. Hankkeessa olivat mukana Lahden kaupunki, LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, Lahden seudun kehitys Ladec sekä viisi yritystä: Mattersoft, Moprim, Infotripla, Good Sign ja Future Dialog.

LUT-yliopiston kehittämää päästökauppasovellusta kokeiltiin vuoden 2020 aikana. Maailman ensimmäisessä kaupungin laajuisesti toteutetussa henkilökohtaisessa päästökauppajärjestelmässä käyttäjät kertoivat ensin omasta taustastaan sekä asumisetäisyydestään suhteessa tarvitsemiinsa palveluihin, minkä perusteella sovellus laati jokaiselle käyttäjälle oman, viikoittaisen päästöbudjetin. Sovellus tunnisti automaattisesti, millä kulkuneuvolla käyttäjä liikkui, ja laski sen perusteella liikkumisesta syntyneet päästöt. Jos käyttäjät alittivat viikoittaisen päästöbudjettinsa, heidät palkittiin virtuaalieuroilla, joita pystyi käyttämään esimerkiksi paikallisyrityksistä saataviin alennuksiin tai paikallisliikenteen bussilippuun.

Kokeilun päätteeksi käyttäjille tehdyssä loppukyselyssä selvisi, että 36 % vastaajista koki pystyneensä muuttamaan liikkumistaan kestävämpään suuntaan. Kyselyn vastaajille tieto omista päästöistä sekä halu haastaa itseään motivoivat heitä liikkumaan kestävämmin.

Sidosryhmät

Koordinaattorit

EU:n kaupunkialueiden innovatiivisia toimenpiteitä koskeva ohjelma (Urban Innovative Actions, UIA)

Verkkosivusto
https://uia-initiative.eu/en

Osallistujat