Vuoden eurooppalainen, dosentti Timo Miettinen: Vain yhtenäisenä Eurooppana voimme vastata globaaleihin haasteisiin

Vuosittain myönnettävä Vuoden eurooppalainen -tunnustus annetaan henkilölle, joka edistää Eurooppaan liittyvää keskustelua sekä eurooppalaisten arvojen ja demokratian toteutumista Suomessa ja sen ulkopuolella. Tunnustuksen myöntävä Eurooppalainen Suomi ry painotti tunnustuksen perusteluissa tänä vuonna tutkimustyön ja faktapohjaisen keskustelun merkitystä ja Timo Miettisen ansioita niiden esiin nostamisessa. Mutta millaista on tämän päivän Eurooppa-keskustelu tutkijan silmin?

”2010-luvulla Eurooppaa koettelivat sisäiset kriisit: eurokriisi, pakolaiskriisi, itäisen Euroopan oikeusvaltio- ja demokratiakehityksen ongelmat, brexit ja joukko muita haasteita. Ne söivät luottamusta unioniin ja käänsivät katseet sisäänpäin. Samaan aikaan Euroopan lähialueilla tapahtui suuria muutoksia esimerkiksi Venäjän vallattua Krimin vuonna 2014. Yhdysvallat muuttui arvaamattomammaksi Trumpin kaudella, ja Kiina pyrkii kasvattamaan valtaansa myös Euroopan sisällä. Tästä syystä meidän olisi käännettävä katseemme myös ulospäin. Se, miten hyvin pystymme kilpailemaan, edistämään omia arvojamme ja tavoitteitamme, riippuu vaikutusvallastamme globaalissa kontekstissa”, Miettinen sanoo.

Miettinen itse asettaa Euroopan globaaliin kontekstiin sääntelyvallan ja markkinoiden asettamissa raameissa. EU ei ole merkittävä sotilaallinen tai poliittinen mahti, mutta se pystyy vaikuttamaan maailmanpolitiikkaan suurten markkinoidensa vuoksi. Jos EU:n ulkopuolelta haluaa tuoda tuotteita unioniin, on hyväksyttävä EU:n sääntelyvalta ja noudatettava sen asettamia sääntöjä. Tämä tekee EU:sta merkittävän toimijan Yhdysvaltain ja Kiinan rinnalla. Erityisesti ilmastopolitiikan saralla ympäristösääntelyllä ja ilmastoinvestoinneilla on suuri merkitys koko maapallon tulevaisuuden kannalta.

Mistä puhumme, kun puhumme Euroopasta?

Tänä keväänä EU-keskustelu on pyörinyt vahvasti elvytyspaketin ympärillä, ja vahvoja mielipiteitä esitetään puolesta ja vastaan. Usein EU näyttäytyykin rahanjaon kautta – kuka maksaa ja kuka hyötyy. Tällainen nollasummapeliksi kiertyvä näkökulma on Miettisen mielestä hedelmätön eikä vie Eurooppaa kokonaisuutena eteenpäin. Tärkeämpää olisi pohtia, millaisia taloudellisia panostuksia koko Eurooppa tekee yhdessä.

”Meidän pitäisi puhua ensisijaisesti siitä, mitkä ovat ihmiskunnan ja Euroopan suuret haasteet. Tällaisia ovat esimerkiksi ilmastopolitiikka ja mahdollisten tulevien pandemioiden hallinta. Rahanjaon ja instituutioiden vatvomisen sijaan pitäisi määritellä konkreettiset ongelmat, jotka halutaan ratkaista, ja sitten miettiä parhaat keinot siihen. Ilmastopolitiikasta tiedämme, että on haaste saada ohjattua nykyisin fossiiliseen teknologiaan suuntautuvat investoinnit päästöttömiin ratkaisuihin. Taloudelliset panostukset ovat väline, eivät asian ydin, eikä meidän pidä takertua abstrakteihin instituutiokysymyksiin”, hän toteaa.

Suomessa keskustelu on Miettisen mielestä mennyt viime vuosina jonkin verran taaksepäin ja koko EU:n oikeutus on hämärtynyt. Pohjoisen rikkaiden maiden ja etelän köyhempien valtioiden välinen jännite ja tulonsiirtoelementti leimaavat osaltaan keskustelua, ja globaali näkökulma puuttuu.

”Eurokriisi oli kivulias kokemus myös tästä näkökulmasta. Se jätti meidät jumiin pohjoisen ja etelän vastakkainasetteluun, jossa korostuvat moraaliset näkökulmat. Voi olla, että eurokriisin aikaisia ratkaisuja katsottiin myös liiaksi poliittisen välttämättömyyden kautta eikä artikuloitu ja analysoitu kunnolla vaihtoehtoja. Nyt maksamme siitä hintaa. Toisaalta EU-keskustelun edistäminen on tällä hetkellä harvan poliittisen puolueen intresseissä, mikä osaltaan rajaa sen sisältöä.”

Tiedettä arvostetaan, mutta panostuksissa jäädään jälkeen

Tutkimustyö ja faktapohjaisuus nostettiin esiin tunnustuksen myöntämiskriteereissä. Suomessa ja Euroopassa yliopistot osallistuvat vahvasti julkiseen keskusteluun. Tiedettä arvostetaan ja asiantuntijoita kuunnellaan. Tieteellisten asiantuntijoiden näkyvyys ei ole poliittisesti polarisoitunut kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä ihmisen poliittisen kannan voi päätellä hänen seuraamansa median perusteella. Miettistä kuitenkin huolestuttaa tiedepanostusten heikkeneminen Euroopassa.

”Eurooppalainen hyvinvointi perustuu vahvasti tieteelle ja teknologisille innovaatioille. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme kuitenkin jääneet tutkimuspanostuksissa jälkeen Yhdysvaltoihin ja Kiinaan verrattuna. Tämä kehitys ei koske pelkästään yliopistoja ja julkista rahoitusta vaan myös yrityksissä tapahtuvaa innovaatiotoimintaa. Toki myös EU:n sisällä on isoja eroja, mutta kehityskulku on huolestuttava.”

Eurooppalaista identiteettiä etsimässä

Suomalaisuudesta on helppo puhua, vaikka sen määrittelystä ja merkityksistä voidaankin olla montaa mieltä. Eurooppa on monelle etäisempi, eikä moni edes tule ajatelleeksi eurooppalaista identiteettiä. Filosofian puolelta Eurooppa-tutkimuksen pariin tulleelle Miettiselle eurooppalaisuus on kuitenkin perustavanlaatuinen aate- ja arvopohja, joka on rakentunut satojen vuosien aikana ja jolle puolestaan koko nykyinen yhteiskuntamme rakentuu.

”Ajatus yhteiseurooppalaisesta, kansalliset kulttuurit ylittävästä perinteestä on filosofiassa ollut itsestään selvä lähtökohta. Keskiajalta lähtien filosofit ovat keskustelleet ja kommentoineet toistensa ajatuksia huolimatta kansallisuuksista tai rajoista. Kaikki ajattelussamme ja toiminnassamme on syvästi eurooppalaista – jopa nationalismi ja ajatus suomalaisuudesta on vahvasti eurooppalainen idea”, hän toteaa.

Kysymys poliittisesta identiteetistä sen sijaan on kärjistynyt Suomessakin vaihtoehdoiksi: eurooppalainen identiteetti kilpailee jollakin tavalla suomalaisen poliittisen identiteetin kanssa. Miettisen mielestä tässä vastakkainasettelussa on olennaista se, että emme ole virittäneet poliittista ajatteluamme nykyajan suuriin ongelmiin, jotka eivät luonteeltaan noudata kansallisvaltioiden rajoja. Tässä piilee myös vastaus kysymykseen, miksi tavallisen suomalaisen pitäisi ylipäätään välittää Euroopasta ja eurooppalaisista arvoista.

”Yhtäältä meidän on pakko vastata ilmastonmuutokseen ja sitouttaa keskeiset kumppanit Pariisin sopimuksen kaltaisiin järjestelmiin. Tähän muutokseen tarvitsemme koko Euroopan joukkovoimaa. Toisaalta Euroopan haasteet liittyvät edelleen olennaisesti rauhan ongelmaan. 1900-luku oli oppitunti siitä, miten haavoittuva järjestelmä demokratia lopulta on. Eurooppalaisia arvoja ei puolusteta itsensä takia vaan siksi, että ne tuottavat rauhaa ja vakautta Eurooppaan.”