
Komission Luova Eurooppa -ohjelman uusi hakukierros on avautunut. Tällä kierroksella rahoitusta on saatavilla yhteensä 11 miljoonaa euroa kahdentyyppisiin journalistialan kumppanuustoimiin. Yhteistyökumppanuuksissa teemana on rajat ylittävä uutismediayhteistyö, ja moniarvoisuuteen liittyvissä kumppanuuksissa perustetaan tukiohjelmia medioille, jotka osallistuvat demokratian toteuttamiseen.
Yhteistyökumppanuuksia koskevan teeman rahoitukseen on varattu yhteensä 6 miljoonaa euroa. Tuki on tarkoitettu rajat ylittävään yhteistyöhön sellaisten uutismediaorganisaatioiden välillä, jotka haluavat kehittää yhdessä innovatiivisia liiketoimintamalleja ja/tai toteuttaa yhdessä journalistisia hankkeita.
Moniarvoisuutta koskevalla kumppanuustoimella pyritään tukemaan uutismedioita, jotka ovat erityisen tärkeitä demokraattisen keskustelun ja kansalaisten osallistumisen kannalta. Teemalle varatut määrärahat ovat 5 miljoonaa euroa. Tavoitteena on perustaa rahoitusohjelmia (esim. rahastoja), joista jaetaan avustuksia paikallisille tai alueellisille tiedotusvälineille, tutkivalle journalismille sekä yleistä etua koskevaan tiedotukseen erikoistuneille tiedotusvälineille.
Hakemusten jättämisen määräaika on 14. helmikuuta 2024, ja hankkeet tulisi käynnistää vuoden 2024 loppupuolella. Hakemuksen voi jättää joko jompaankumpaan tai molempiin kumppanuustoimiin.
Hauista järjestetään tiedotustilaisuus 6. joulukuuta verkossa: https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/events/online-info-session-journalism-partnerships-call-proposals-2024
Hakuilmoitukset:
https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/funding/journalism-partnerships-collaborations-2024
https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/funding/journalism-partnerships-pluralism-2024
Lisätietoa: https://www.oph.fi/fi/ohjelmat/tuki-uutismedialle
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa X:ssä / Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 30. lokakuuta 2023
- Laatija
- Suomen-edustusto