Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli16. kesäkuuta 2020Suomen-edustusto

Komissio käynnistää EU:n kauppapolitiikan uudelleentarkastelun

Euroopan komissio käynnisti tänään EU:n kauppapolitiikan uudelleentarkastelun. Tavoitteena on saada aikaan uusi yhteisymmärrys EU:n kauppapolitiikasta ja ottaa huomioon myös käynnissä olevasta kriisistä saadut kokemukset.

EU:n kauppapolitiikan uudelleentarkastelun tavoitteena on saada aikaan uusi yhteisymmärrys EU:n kauppapolitiikasta.

Kauppapolitiikalla halutaan tukea taloudellisen toiminnan uudelleen käynnistämistä ja laadukkaiden työpaikkojen luomista, suojella eurooppalaisia yrityksiä hyvän kauppatavan vastaisilta ulkomaisilta käytännöiltä ja varmistaa johdonmukaisuus EU:n laajempien painopisteiden kanssa. Näitä ovat erityisesti kestävyys, ilmastonmuutos, digitaalitalous ja turvallisuus.

Komission käynnistämän pohdinnan sekä asiassa järjestettävän kuulemisprosessin tulokset otetaan huomioon vuoden loppupuolella annettavassa tiedonannossa.

Kuulemisen kautta eri osapuolilla on mahdollisuus auttaa määrittelemään EU:n kauppapolitiikalle uutta keskipitkän aikavälin suuntaa.

Kuuleminen kattaa kaikki EU:n kauppapolitiikan kannalta merkitykselliset aihepiirit, mutta erityisesti siinä keskitytään seuraaviin aiheisiin:

– Häiriönsietokykyisen ja kestävän EU:n talouden rakentaminen koronaviruksen jälkeen

– Maailman kauppajärjestön uudistaminen

– Maailmanlaajuisten kaupankäyntimahdollisuuksien luominen yrityksille ja erityisesti pk-yrityksille

– Kauppapolitiikan vaikutusten maksimointi ilmastonmuutoksen, kestävän kehityksen ja digitaalisen siirtymän kaltaisten keskeisten maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemisessa

– Kauppa- ja investointisuhteiden lujittaminen keskeisten kauppakumppanien kanssa

– Tasapuolisten toimintaedellytysten parantaminen ja EU:n yritysten ja kansalaisten suojelu.

Lisätietoja on tänään julkaistussa kuulemisilmoituksessa. Kirjallisten kommenttien toimittamisen määräaika on 15. syyskuuta 2020.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1058

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
16. kesäkuuta 2020
Laatija
Suomen-edustusto