Komissio hyväksyi tänään kaksi aloitetta, joilla vahvistetaan koulutuksen osuutta EU:n toipumisessa koronaviruskriisistä ja autetaan rakentamaan vihreää ja digitaalista Eurooppaa.
Komissio esitti hyväksymässään tiedonannossa visionsa eurooppalaisesta koulutusalueesta, joka on määrä toteuttaa vuoteen 2025 mennessä, ja ehdotti uusia aloitteita, lisää investointeja ja EU-maiden tiiviimpää yhteistyötä, jotta kaikki eurooppalaiset voisivat hyötyä EU:n rikkaasta koulutustarjonnasta.
Aloitteissa tarkastellaan muun muassa tapoja parantaa koulutuksen laatua erityisesti perus- ja digitaalisten taitojen osalta, tehdä kouluopetuksesta osallistavampaa ja sukupuolinäkökohdat paremmin huomioon ottavaa.
Komissio hyväksyi myös uuden digitaalisen koulutuksen toimintasuunnitelman, jossa ehdotetaan aloitteita laadukkaan, osallistavan ja helposti saatavilla olevan digitaalisen koulutuksen edistämiseksi Euroopassa.
Euroopan digitaalisesta valmiudesta vastaava johtava varapuheenjohtaja Margrethe Vestager sanoi koronaepidemian vaikeuttaneen valtavasti koulutusta. ”Etäopetukseen ja verkko-opiskeluun on jouduttu siirtymään vauhdilla, ja teknologian laajamittainen käyttö on paljastanut puutteita ja heikkouksia. Tämä on kuitenkin myös mahdollisuus mukauttaa koulutusta digitaaliaikaan soveltuvaksi. Digitaalisen koulutuksen toimintasuunnitelmaa koskevaan julkiseen kuulemiseen vastanneista 95 prosenttia katsoi, että kriisi on käännekohta siinä, miten teknologiaa käytetään koulutuksessa. Tämä on tilaisuus muokata ja nykyaikaistaa koulutusta digitaaliaikaa varten.”
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1743
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 30. syyskuuta 2020
- Laatija
- Suomen-edustusto