Maaseutualueiden väestö kaikkialla EU:ssa on keskimäärin vanhempaa kuin kaupunkialueilla ja alkaa vähentyä tulevalla vuosikymmenellä. Maaseutualueiden houkuttelevuutta asuin- ja työpaikkana heikentävät yhteyksien ja työllistymismahdollisuuksien puute, alikehittynyt infrastruktuuri ja palvelujen rajattu saatavuus.
EU:n maaseutualueita koskevalla pitkän aikavälin visiolla pyritään vastaamaan näihin haasteisiin ja huolenaiheisiin hyödyntämällä muun muassa EU:n vihreän ja digitaalisen siirtymän uusia mahdollisuuksia ja koronapandemiasta saatuja kokemuksia.
Uudessa maaseutusopimuksessa on mukana EU:n, kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason toimijoita, jotka tukevat vision yhteisten tavoitteiden saavuttamista ja taloudellista, sosiaalista ja alueellista koheesiota sekä vastaavat maaseutuyhteisöjen yhteisiin pyrkimyksiin.
Komission esittämän vision ja toimintasuunnitelman tavoitteena on ensinnäkin tehdä maaseutualueista entistä vahvempia. Tämä tehdään lisäämällä maaseutuyhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia, parantamalla palvelujen saatavuutta ja helpottamalla sosiaalista innovointia. Toimintasuunnitelman täytäntöönpanon kannalta olennaisia ovat yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) ja koheesiopolitiikka.
Toiseksi tavoitteena on parantaa liikenne- ja digitaaliyhteyksiä.
Kolmanneksi tavoitteena on tehdä maaseutualueista selviytymiskykyisiä. Tähän tavoitteeseen kuuluvat luonnonvarojen säilyttäminen ja maatalouden viherryttäminen ilmastonmuutoksen torjumiseksi samoin kuin sosiaalisen selviytymiskyvyn varmistaminen tarjoamalla monipuolisia mahdollisuuksia koulutukseen ja työntekoon.
Neljänneksi tavoitteena on tehdä maaseutualueista vauraampia monipuolistamalla taloudellista toimintaa ja parantamalla maatalouden, elintarviketuotannon ja maatalousmatkailun lisäarvoa.
Tänään esitelty pitkän aikavälin visio on ensimmäinen askel maaseutualueiden vahvistamisessa. Tavoite on vuodessa 2040. Komissio käynnistää vuoden 2021 loppuun mennessä alueiden komitean kanssa prosessin, jossa tarkastellaan vision tavoitteiden saavuttamista.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_3162
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 30. kesäkuuta 2021
- Laatija
- Suomen-edustusto