Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli2. syyskuuta 2022Suomen-edustusto

Junior Professionals -ohjelmaan päässyt Juuso Järviniemi tähtää EU-virkamiesuralle

Juuso Järviniemi
Copyright Nieves Delgado Berenguer

EU:ssa kaivataan suomalaisia tekijöitä. Uransa EU-tehtävissä Suomen EU-jäsenyyden alkuaikoina aloittaneet ovat eläköitymässä, ja nuoria sekä jo kokeneempia konkareita kaivataan EU-uralle lisää. Junior Professionals -ohjelmassa tänä kesänä aloittanut Juuso Järviniemi kannustaa nuoria hakeutumaan EU-tehtäviin.

Junior Professionals Programme (JPP) eli nuorten ammattilaisten ohjelma on Euroopan komission 2,5 vuotta kestävä ohjelma, jonka kautta EU-urasta kiinnostuneet nuoret aikuiset voivat kehittää osaamistaan sekä tutustua monipuolisesti Euroopan komission tarjoamiin tehtäviin. JPP-ohjelmaan valitaan henkilöitä, jotka suorittavat Euroopan komissiossa ns. Blue Book -harjoittelua tai toimivat joko sopimussuhteisina tai väliaikaisina toimihenkilöinä.

Juuso Järviniemeä kansainväliset asiat alkoivat kiinnostaa jo varhain, sillä hän opiskeli Tampereen lyseon lukiossa Eurooppa-linjalla. ”Lukiossa kiinnostivat erityisesti historia, yhteiskuntaoppi ja kielet. Eurooppa-linjalla EU oli vahvasti esillä, ja kuulin silloin nuorten eurooppalaisten Kaarle Suuri -palkinnosta. Aloin myös kirjoittaa Eurooppa-aiheista blogia”, Järviniemi kertoo.

Vaihtelevia tehtäviä mediapolitiikasta hankerahoitukseen

Eurooppa-innostus vei maailmalle. Järviniemi päätyi opiskelemaan alemman korkeakoulututkinnon Edinburghin yliopistossa Skotlannissa ja maisterin tutkinnon maineikkaassa College of Europessa Belgiassa. Opintojen jälkeen tie vei Brysseliin Euroopan komission viisi kuukautta kestävään Blue Book -harjoitteluun viestintäverkkojen, sisältöjen ja teknologian pääosastolle. Blue Book -harjoittelu on suunnattu korkeakoulututkinnon suorittaneille EU:n kansalaisille, ja harjoitteluun hakevilla on mahdollisuus tulla valituksi hallinnolliseen tai käännösharjoitteluun.

”Toimin pääjohtajan osastolla, ja toinen hänen avustajistaan toimi esihenkilönäni. Erityisesti mediapolitiikka tuntui kiinnostavalta, ja teinkin paljon töitä media-aiheiden parissa. Opinnot tarjosivat hyvän pohjan työlle, mutta huomasin, että oli edelleen paljon opittavaa siitä, miten kaikki EU:ssa käytännössä toimii”, Järviniemi sanoo.

JPP-ohjelmassa Järviniemi aloitti kesäkuussa. ”Blue Book -harjoittelun aikana ohjelmasta oli paljon puhetta. Sen kautta komissio pyrkii pitämään kiinni harjoittelijoistaan ja valmistelee heitä virkamiesuralle. Ohjelman kautta pääsee tutustumaan monenlaisiin tehtäviin eri pääosastoilla”, Järviniemi toteaa. ”Tällä hetkellä työskentelen kansalaisyhteiskunnan hankerahoituksen parissa Euroopan naapuruuspolitiikan ja laajentumisneuvottelujen pääosastolla. Joulukuussa suuntaan tietotekniikan pääosastolle, ja ensi kesänä palaan takaisin viestintäverkkojen, sisältöjen ja teknologian pääosastolle”, hän jatkaa.

Monipuolinen ja kansainvälinen Euroopan komissio

Euroopan komissio on työpaikkana Järviniemen mukaan monipuolinen. Komissiossa töissä olevilla ihmisillä on hyvin monenlaista kokemusta, ja he tulevat erilaisista taustoista. EU-tehtävissä monet tekevät töitä useiden eri aiheiden parissa uransa aikana. Työympäristö on kansainvälinen, ja se on sopinut Järviniemelle erittäin hyvin.

Kohokohdaksi Järviniemi nostaa isot tapahtumat. ”Kesäkuussa olin tapaamisessa, johon saapui ministereitä Länsi-Balkanin eri maista. Tapaamisessa puhuttiin digiasioista ja siitä, miten Länsi-Balkanin maat pystyisivät paremmin integroitumaan EU:n digipolitiikkaan. Kokemus oli opettavainen, sillä uutisartikkeleita lukemalla ei pääsisi samanlaiselle yksityiskohtien tasolle”, Järviniemi sanoo.

Lisää suomalaisia EU-tehtäviin

EU-uralle kannattaa Järviniemen mielestä ehdottomasti lähteä. Suomalaisia todella kaivataan lisää, ja Järviniemen kokemuksen mukaan suomalaisiin suhtaudutaan hyvin myönteisesti. ”EU-tehtävissä pääsee kansainväliseen, kiinnostavaan ja stimuloivaan ympäristöön, jossa oppii varmasti paljon. EU on tärkeä toimija maailmassa, ja EU-tehtävissä pääsee tekemään työtä, jolla on merkitystä”, hän korostaa.

Lainsäädäntötyöstä ja uuden EU-lainsäädännön valmistelusta kiinnostunut Järviniemi jatkaisi mielellään JPP-ohjelman päätyttyä Euroopan komissiossa virkamiehenä – ensin on vain päästävä virkamieskokeesta läpi. Hän kannustaa nuoria hakeutumaan rohkeasti EU-uralle. ”Kannattaa seurata ilmoittelua Blue Book -harjoitteluista ja hakea mukaan!” hän sanoo.

Tiedot

Julkaisupäivä
2. syyskuuta 2022
Laatija
Suomen-edustusto