Safety Gate -järjestelmässä vuonna 2020 annetuista tuotevaroituksista 9 prosenttia liittyi covid-19-pandemiaan. Suurimmaksi osaksi kyse oli kasvomaskeista, jotka eivät suojanneet käyttäjäänsä tarkoituksenmukaisesti.
Muita Safety Gateen ilmoitettuja covid-19-pandemiaan liittyviä tuotteita olivat desinfiointiaineet, jotka sisälsivät myrkyllisiä kemikaaleja, kuten metanolia, joka voi nieltynä johtaa sokeutumiseen tai jopa kuolemaan, ja desinfiointiin tarkoitetut ultraviolettilamput, jotka altistavat käyttäjänsä iho-oireita aiheuttavalle voimakkaalle säteilylle.
Raportin keskeiset havainnot
Valvonnassa keskityttiin vuonna 2020 covid-19-pandemiaan liittyviin keskeisiin tuotteisiin. Vuonna 2020 tehtiin 161 varoitusta hengityssuojaimista, 3 varoitusta suojapuvuista, 13 varoitusta käsihuuhteista ja 18 varoitusta ultraviolettilampuista, joiden on tarkoitus steriloida ympäristöään. Viime vuonna tehtyjen varoitusten voimassaolo jatkuu tänä vuonna.
Vuonna 2020 Safety Gate -verkoston 31 osallistujamaan (EU:n jäsenmaat sekä Norja, Islanti, Liechtenstein ja Iso-Britannia) viranomaiset tekivät järjestelmän kautta yhteensä 2 253 ilmoitusta toimenpiteistä, jotka oli toteutettu vaarallisten tuotteiden suhteen. Jatkotoimia toteutettiin 5 377. Tämä on yli 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.
Raportin mukaan eniten ilmoituksia on tehty leluista (27 % kaikista ilmoituksista) ja seuraavaksi eniten moottoriajoneuvoista (21 %) ja sähkölaitteista (10 %). Tästä näkyy, että EU:n markkinavalvonnassa keskitytään erityisesti lapsiin, jotka ovat kuluttajaryhmänä haavoittuvassa asemassa. Ongelmana ilmoitetuissa tuotteissa on useimmin vammautumisriski (esimerkiksi murtumat tai aivotärähdykset, 25 %), minkä jälkeen tulevat tuotteiden kemialliset ainesosat (18 %) ja lasten tukehtumisriski (12 %).
Viime vuoteen verrattuna yhä useammat verkossa toimivat markkinapaikat ovat sitoutuneet parantamaan myymiensä tuotteiden turvallisuutta. Tuoteturvallisuuslupauksia koskevaan aloitteeseen liittyi eilen kaksi uutta allekirjoittajaa, Joom ja Etsy. Ne lupasivat näin varmistaa, ettei niiden verkkosivuilla myydä Safety Gate -järjestelmässä ilmoitettuja tuotteita, sekä toimimaan nopeasti, jos kansalliset viranomaiset ilmoittavat niille vaarallisista tuotteista, jotka olisi poistettava myynnistä.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_814
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 2. maaliskuuta 2021
- Laatija
- Suomen-edustusto