Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Lisäinformaatio26. lokakuuta 2023Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Edustuston tapahtumakoordinaattori Jussi Salminen: Kiitos katsojille – Eurooppalaisen elokuvan viikot nousukiidossa!

EFW

Lokakuussa järjestetty European Film Weeks toi elokuvan ystävät jälleen yhteen saman katon alle Euroopan komission Suomen-edustuston ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston Euroooppasaliin. Elokuvafestivaali järjestettiin yhdettätoista kertaa, ja ohjelmistoon kuului yhteensä 22 elokuvaa eri EU- ja ehdokasmaista.

Tämänvuotiset Eurooppalaisen elokuvan viikot olivat suuri menestys! Pandemiavuosien aikana tapahtuma oli hieman eksynyt vakiopaikaltaan keväältä, ja festivaaleille kävi samoin kuin muillekin tapahtumille – yleisökato oli ikävä tosiasia. Myös viime vuonna, pandemian jälkeen, yleisön ja yhteistyöverkoston puute näkyi elokuvaviikoilla, sillä näytöksissä oli keskimäärin vain kymmenen katsojaa. Tänä vuonna määrä oli moninkertainen, ja useiden maiden elokuvat keräsivät lähes täyden salin.

Kartoitimme elokuvaviikkojen aikana, mistä vieraat olivat kuulleet European Film Weekseistä ja löytäneet tiensä Kamppiin. Positiivisena yllätyksenä tuli ilmi, että suosituin vastaus oli ystävät. Joten kiitos kuuluu teille, jotka levititte sanaa ja pyysitte ystävänne mukaan katsomaan taidokkaita elokuvia!

Elokuvaviikkojen teema ”Skills” oli sidottu tänä vuonna vietettävään Euroopan osaamisen teemavuoteen. Elokuvat juhlistivat eurooppalaista osaamista kertomalla inspiroivia tarinoita ihmisten taidoista ja päättäväisyydestä tai toisaalta siten, että itse elokuvat ovat olleet uraauurtavia ja menestyksekkäitä omalla taiteen alallaan.

Uskomattomista taidoista kertovia dokumentteja näimme muun muassa 26-kertaisesta maailmanmestarista, unkarilaisesta Katinka Hosszústa (Katinka), maailmankuulusta slovakialaisesta oopperalaulajasta Peter Dvorskýsta (Peter Dvorský) sekä muutama kuukausi sitten julkaistusta, viime vuoden helmikuusta alkaen kuvatusta ukrainalaisesta dokumentista Beyond the Peace, joka kertoo Butšan ja Borodjankan alueen valtauksesta.

Suurimman yleisömäärän eli aivan täyden 100 hengen salin Kamppiin keräsi Kyproksen suurlähetystön esittämä, Stelios Kammitsisin ylistetty draama The Man with the Answers. Elokuva kertoo kahdesta varsin eri taustoista tulevasta nuorukaisesta, jotka matkaavat Italian Barista Saksaan Baijeriin etsimään itseään.

European Film Weeksin järjestävät Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto yhdessä EU-maiden Suomen-suurlähetystöjen ja kulttuuri-instituuttien kanssa. Ensi vuonna eurooppalaisen elokuvan viikot saattavat palata omalle paikalleen keväälle pääsiäisen tienoille.

Ainakin seuraamalla komission uutiskirjettä pysyt ajan tasalla niin Euroopan komission uutisista kuin myös kulttuuritapahtumista, kuten European Film Weeksistä vuonna 2024.

Tiedot

Julkaisupäivä
26. lokakuuta 2023
Laatija
Suomen-edustusto