Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Lisäinformaatio15. helmikuuta 2024Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Edustuston päällikkö Maria Blässar: Tänä vuonna EU:n talouskasvu on odotettua heikompaa, mutta kunnianhimoisille uudistuksille on poliittista tahtoa

Talven 2024 talousennuste
Talven 2024 talousennuste

Talouskomissaari Paolo Gentiloni esitteli tänään komission talven väliennusteen. Komission tuoreiden talouslukujen perusteella sekä EU:n että euroalueen talouskasvun ennustetaan jäävän hiukan ennustettua matalammaksi. Talouden toimeliaisuuden ennustetaan lisääntyvän tänä vuonna, ja inflaatio näyttää hidastuvan nopeammin kuin vielä viime syksynä ennustettiin. Ennusteeseen liittyy kuitenkin myös epävarmuuksia maailman geopoliittisen tilanteen vuoksi, jota kriisin mahdollinen laajeneminen Punaisellamerellä voi edelleen lisätä. Myös kiihtyvä ilmastomuutos tuo mukanaan omat epävarmuustekijänsä.

Painottaisin näiden lukujen lisäksi kuitenkin myös sitä poliittista tahtotilaa, joka EU:ssa tuntuu vallitsevan. Kaksi Italian entistä pääministeriä – Enrico Letta ja Mario Draghi – valmistelevat kumpikin tahollaan raportteja ja ehdotuksia sekä EU:n sisämarkkinoiden uudistamiseksi että laajemmin EU:n kilpailukyvyn strategiseksi kehittämiseksi. Nämä raportit valmistuvat huhti- ja kesäkuussa, juuri ennen kuin seuraavan komission kokoonpanoa ja työohjelmaa aletaan neuvotella. EU:n eri toimielimet valmistelevat parhaillaan strategisen autonomian poliittisia suuntaviivoja ja toimeenpanoa, ja myös kilpailukyky tuodaan niissä esiin ydinkohtana, kuten myös Ursula von der Leyenin ja monien muiden EU-johtajien lausunnoissa. Ehkä jo loppukesästä näemme uusia linjauksia siitä, miten EU seuraavien vuosien aikana suunnittelee parantavansa kilpailukykyään.

Komissaari Gentiloni myös arvioi, että osana kilpailukykyhaastetta ja investointeja EU:n tulisi huolellisesti punnita tuen jatkamista vihreälle ja digitaaliselle siirtymälle, erityisesti vastauksena USA:ssa säädetyn inflaation alentamista koskevan lain tuomaan haasteeseen. Nykyinen eurooppalainen tukimekanismi NextGenerationEU päättyy vuoteen 2026 mennessä, ja sen mahdollisesta määräaikaisesta jatkosta olisi hyvä käydä keskustelua.

Lisätietoa talven väliennusteessa: https://europa.eu/!T64PFG

Tiedot

Julkaisupäivä
15. helmikuuta 2024
Laatija
Suomen-edustusto