Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Lisäinformaatio3. marraskuuta 2022Suomen-edustusto

Edustuston kääntäjät Minna Holmberg ja Terttu Jokela: Edustuston järjestämän kielten päivän kilpailun voittaneet lukiolaiset tutustuivat EU:n toimintaan Brysselissä

Lukiolaisten kielten päivän matka

Parhaillaan käynnissä olevan Euroopan nuorison teemavuoden yhteydessä Euroopan komission Suomen-edustusto järjesti suomalaisille lukiolle kilpailun, jossa lukioita pyydettiin muodostamaan 10 oppilaan ja kahden opettajan ryhmä ja tekemään lyhyt video kielitaidon merkityksestä. Kilpailun voittajat selvisivät Euroopan kielten päivänä, 26. syyskuuta. Ensimmäisen palkinnon voittivat videoillaan Karleby svenska gymnasium ja Viitasaaren lukio, ja palkintona oli matka Brysseliin tutustumaan EU:n ja ennen kaikkea Euroopan komission työhön paikan päällä.

Viime viikolla oli vihdoin aika lähteä kauan odotetulle kielten päivän matkalle Brysseliin! Tiistaiaamuna klo 5.30 tapasimme 20 innokasta – joskin hieman väsynyttä – 17-vuotiasta ja heidän neljä opettajaansa Helsinki-Vantaan lentoasemalla valmiina Finnairin ensimmäiselle lennolle Brysseliin.

Perillä saimme aimo annoksen EU- ja kieliasiaa aamusta iltaan kolmen päivän ajan. Ensimmäisenä päivänä keskityttiin Euroopan parlamenttiin, jossa meidät otti vastaan Suomen nuorin Euroopan parlamentin jäsen Alviina Alametsä (Vihreät) ja hänen avustajansa. Pääsimme kurkistamaan muun muassa Euroopan parlamentin täysistuntosaliin ennen keskustelutilaisuutta Alviina Alametsän kanssa. Alametsä puhui nuorille innostavasti ja vastasi heidän moniin kysymyksiinsä. Tämän jälkeen seurasimme Alametsää ulkoasiainvaliokunnan kokoukseen, johon oli järjestetty useimpien EU:n 24 virallisen kielen simultaanitulkkaus. Kokouksen jälkeen tapasimme suomen- ja ruotsinkielisiä tulkkeja ja kävimme heidän tulkkauskopeissaan. Nuoret olivat selvästi vaikuttuneita tästä tapaamisesta. Pisteenä i:n päälle kävimme vielä Parlamentariumin vuorovaikutteisessa näyttelyssä, josta saa paljon lisätietoa Euroopan ja EU:n historiasta ja nykyisyydestä sekä Euroopan parlamentin työstä.

Toisena päivänä vierailimme Euroopan komissiossa ja tapasimme useita komission virkamiehiä, jotka pitivät kiinnostavia esityksiä muun muassa EU:n aluepolitiikan täytäntöönpanosta Suomessa ja EU:n monikielisyydestä. Pääsimme käymään myös televisiostudiossa komission päärakennuksessa Berlaymontissa. Siellä menetimme hiuksenhienosti tilaisuuden nähdä Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, joka oli tulossa kättelemään Romanian pääministeriä. Sen sijaan saimme kuulla komissaari Jutta Urpilaisen kabinetin jäseneltä, millaista on työskennellä komissaarin kanssa ja auttaa komissaaria hänen päivittäisissä työtehtävissään.

Koska kyseessä oli kielten päivän matka, meille oli tärkeää tuoda EU:n monikielisyys ja 24 virallista kieltä esiin Brysselissä konkreettisella tavalla. Sen vuoksi olimme järjestäneet vierailun kolmanneksi eli viimeiseksi päiväksi tapahtuman, jossa nuorille kerrottiin komission kääntäjien ja tulkkien työstä. Nuoret pääsivät myös itse kokeilemaan simultaanitulkkausta englannista omalle äidinkielelleen – ja se oli sekä jännittävää että vaikeaa! Ensimmäinen tulkattava puhe käsitteli sitä, miten EU-virkamies alkoi sattumalta ruokkia puutarhassaan kesyä kettua koronapandemian aikana. Se oli hieman helpompi tulkata kuin toinen puhe, joka koski auringonpimennystä.

Meillä oli Brysselissä aikaa myös herkutteluun, ja keskiviikkoiltana ehdimme nähdä vähän Brysselin keskustaa, Manneken Pisin ja kauniin keskusaukion Grand Placen. Matkalla syntyi ilahduttavasti koulu- ja kielirajat ylittäviä ystävyyssuhteita. Oli hienoa kuulla nuorten keskinäisiä keskusteluja siitä, miten inspiroivaa oli oppia lisää EU:sta ja nähdä, että siellä työskentelee ihan tavallisia ihmisiä ja että se voisi olla heillekin mahdollista tulevaisuudessa. Erityisen mukava oli kuulla, miten nuoret puhuivat keskenään kielitaidon tärkeydestä ja miten useat heistä haluaisivat nyt opetella ranskaa. Lisäksi he pohtivat paljon sitä, mikä on kaksikielisyyden merkitys suomalaisille.

Yhteenvetona voi todeta, että kielten päivän matka oli erittäin onnistunut ja että meistä oli hienoa tutustuttaa nuoret EU:hun tällä hyvin konkreettisella tavalla. Kokemuksen ansiosta useat mukana olleet nuoret saattavat tulevaisuudessa pyrkiä EU-virkamiehiksi tai vaikka Euroopan parlamentin jäseniksi. Monet heistä hakevat varmasti harjoittelupaikkaa EU:n toimielimistä jo muutaman vuoden kuluttua.

Minna Holmberg ja Terttu Jokela, Euroopan komission Suomen-edustuston kääntäjät

Tiedot

Julkaisupäivä
3. marraskuuta 2022
Laatija
Suomen-edustusto