Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Hanke

Luonto-Saimaa-hanke kehittää Savonlinnasta houkuttelevaa ja vastuullista luontomatkakohdetta

Luonto-Saimaa-hankkeen myötä Savonlinnan seudun luontoreittien saavutettavuutta ja löydettävyyttä sekä matkailukohteiden viihtyvyyttä on parannettu. Paikallisten matkailualan yritysten menestymisen edellytyksiä on myös tuettu monipuolisesti.

Punkaharju
Punkaharju / Copyright Mitja Piipponen/Metsähallitus

Luonto-Saimaa-hanke lähti alun perin liikkeelle tarpeesta yhtenäistää eri viranomaisten ja sidosryhmien toimintaa Savonlinnan seudun luontomatkailun ja yhteisten tavoitteiden edistämiseksi.

Luonto-Saimaa-hankkeen päätavoitteena on nostaa Saimaa valtakunnalliseksi kestävän ja vastuullisen luontomatkailun kohteeksi. Hankkeen ansiosta seudulle on rakennettu muun muassa esteetön luontoreitti, alueen retkeilymahdollisuuksista on tuotettu runsaasti selkeitä paperisia ja digitaalisia karttoja kävelyn, pyöräilyn ja melonnan tarpeisiin, ja opasteita on parannettu suosituissa käyntikohteissa. Kun Punkaharjun suojelualueen kävijämäärät ovat nousseet voimakkaasti, aiemmin alihyödynnettyyn Punkaharjun tutkimuspuistoon on lisätty uusia opasteita. Näin kävijät on myös saatu jakaantumaan seudun luontoalueilla entistä tasaisemmin.

Savonlinnan museon läheisyydessä Riihisaaressa on ollut ilmaiseksi lainattavia perinteisiä puuveneitä, joiden avulla vierailijoiden ja paikallisten asukkaiden on ollut mahdollista kokea aluetta myös vesiltä käsin. Saarta on kehitetty viihtyisämmäksi tuomalla alueelle tunnelmavalaistusta. Tavoitteena on lisätä aiemmin melko tyhjänä olleen saaren käyttöä myös paikallisten keskuudessa. Metsähallitus on toteuttanut vasta remontoituun Riihisaaren museoon esimerkiksi uuden elämyksellisen sisäänkäynnin, yleisötilakokonaisuuden ja uuden näyttelyosion.

Lisäksi paikallisille yrittäjille on tarjottu koulutusta ja henkilökohtaista tukea tuotekehityksen, myynnin, markkinoinnin ja vastuullisen matkailun kehittämiseksi. Alueen ainutlaatuisten luontoarvojen vuoksi myös vierailijoiden neuvontaan vastuullisen matkailun parissa on panostettu.

Hankkeen tuottamat tulokset, kuten selkeästi opastetut luontoreitit, ovat keränneet runsaasti kiitosta niin vierailijoilta kuin paikallisilta asukkailtakin sekä piristäneet alueen matkailualan yritysten liiketoimintaa. Laajalle levittäytyvä hanke on kyennyt tarjoamaan valmentavaa tukea lukuisille alueen viihtyvyyttä ja virkistysmahdollisuuksia parantaville ehdotuksille, kuten julkiselle rantasaunalle, jonka toteuttaminen on ollut suunnitteilla Savonlinnaan jo vuosikausia.

Sidosryhmät

Koordinaattorit

Metsähallitus

Savonlinnan Seudun Matkailu Oy

Etelä-Savon maakuntaliitto (rahoittaja)

Osallistujat

Enonkosken kunta

Rantasalmen kunta