Siirry pääsisältöön
Euroopan komission logo
suomi
Suomen-edustusto
Hanke

Karelianpolut tarjoavat monipuolisia liikuntamahdollisuuksia

Polkujuoksua, maastopyöräilyä ja patikointia varten suunnitellut Karelianpolut sijaitsevat Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven alueella. Reitit ovat erittäin suosittuja myös koiranulkoiluttajien, marjastajien ja sienestäjien keskuudessa.

Karelianpolut
Piilovaara

Idea Keski-Karjalan alueen liikuntapolkujen toteutukseen tuli seudun asukkailta, joiden mukaan alueelle tarvittaisiin hyvin opastettuja reittejä matkailijoita varten. Samaan aikaan maastopyöräilyn suosio alkoi kasvaa, mutta tarkoitukseen sopivia pyöräilyreittejä ei alueella ollut. Haasteena oli, että polut seudun kunnissa saattoivat olla erityylisiä, ja ne oli saatettu merkitä eri tavoilla. Lisäksi osaa poluista ei hoitanut kukaan.

Hankkeessa polkujen käytännön toteutus suunniteltiin asukkaiden toiveiden ja tehtyjen selvitysten perusteella. Olennainen osa Karelianpolut-hankkeen toteutusta oli maanomistajasopimuksista neuvottelu ja sopimusten tekeminen, sillä reittejä ei voi toteuttaa metsiin ilman maanomistajien suostumusta. Jos metsässä ei ollut olemassa olevaa reittiä, työ alkoi polun luomisesta ja pohjan tekemisestä. Esimerkiksi soisiin kohtiin rakennettiin lankkusiltoja tai sorapolkuja.

Lisäksi olemassa olevia reittejä parannettiin sekä toteutettiin reittien kyltit, opasteet ja maastomerkinnät. Hankkeen yhtenä tavoitteena oli tuottaa reiteille ulkonäöllisesti yhtenäiset opasteet ja kyltit, jotta seudun polkuverkosto toimii yhteisen brändin alla ja seudun polut on helppo mieltää yhdeksi kokonaisuudeksi.

Reittien turvallisuus nähtiin hankkeen alusta lähtien tärkeänä asiana. Reiteille laadittiin turvallisuusasiakirjat, joista ilmenee esimerkiksi se, miten pelastushenkilökunta voi onnettomuustilanteessa kulkea reiteille. Reittien opasteissa on ”Olet tässä”-merkinnät ja muut tarpeelliset turvallisuusmerkinnät sekä ohjeet avun saamiseen kyseiselle paikalle.

Karelianpolkujen suunnittelun lähtökohtana on ollut reittien helppo saavutettavuus, ja niille pääseekin liittymään aivan kuntataajamien keskustoista. Lisäksi kaikki reitit yhdistyvät samalta alueelta löytyviin muihin luontopolkuihin ja ulkoilureitteihin. Karelianpolkujen reittitiedot ja kartat löytyvät täältä.

Sidosryhmät

Koordinaattorit

Keski-Karjalan Jetina ry

Osallistujat

Kiteen kaupunki

Rääkkylän kunta

Tohmajärven kunta