Talven 2022 talousennusteen mukaan vuonna 2021 koetun reippaan 5,3 prosentin kasvun jälkeen EU:n talous kasvaa 4,0 prosenttia vuonna 2022 ja 2,8 prosenttia vuonna 2023. Myös euroalueen talouskasvu on ennusteen mukaan 4,0 prosenttia vuonna 2022 ja maltillistuu 2,7 prosenttiin vuonna 2023. Suomessa kasvu on ennusteen mukaan tätä maltillisempaa eli 3,0 prosenttia vuonna 2022 ja 2,0 prosenttia vuonna 2023.
EU kokonaisuutena saavutti pandemiaa edeltäneen BKT:n tason vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä, ja kaikkien EU-maiden ennustetaan saavuttavan tämän etapin vuoden 2022 loppuun mennessä.
Talouskasvu vauhdittuu jälleen
Talouden toimeliaisuuden voimakas elpyminen alkoi viime vuoden keväällä ja jatkui hiipumatta koko alkusyksyn. Sen jälkeen kasvuvauhdin arvioidaan hidastuneen 0,4 prosenttiin vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä, kun se oli edellisellä neljänneksellä ollut 2,2 prosenttia.
Ennusteessa oletetaan, että paine, jonka tämänhetkinen tartunta-aalto taloudelle aiheuttaa, on lyhytaikainen.
Talouden toimeliaisuuden odotetaan elpyvän myös tarjontatilanteen normalisoitumisen ja inflaatiopaineiden vaimentumisen myötä.
Kun tarkastellaan tilannetta tätä lyhyen aikavälin myllerrystä pidemmälle, talouden kasvuvaiheen taustalla olevat perustekijät pysyvät edelleen vahvoina. Tilanteen jatkuva paraneminen työmarkkinoilla, kotitalouksien suuret säästöt, edelleen suotuisat rahoitusolot ja elpymis- ja palautumistukivälineen täysimääräinen hyödyntäminen ovat kaikki omiaan ylläpitämään pitkää ja vakaata kasvuvaihetta.
Inflaationäkymiä tarkistettu ylöspäin
Inflaatioennustetta on tarkistettu huomattavasti ylöspäin syksyn talousennusteeseen verrattuna. Tämä johtuu energian hintojen nousun vaikutuksista mutta myös muihin tuoteryhmiin kohdistuvien inflaatiopaineiden lisääntymisestä syksystä lähtien.
Kaiken kaikkiaan euroalueen inflaation ennustetaan kiihtyvän vuonna 2021 vallinneesta 2,6 prosentin tasosta 3,5 prosenttiin vuonna 2022 ja hidastuvan sitten 1,7 prosenttiin vuonna 2023. Koko EU:ssa inflaation ennustetaan kiihtyvän puolestaan 2,9 prosentista (vuonna 2021) 3,9 prosenttiin vuonna 2022 ja hidastuvan 1,9 prosenttiin vuonna 2023. Suomessa inflaatiovauhdin ennustetaan nousevan viime vuoden 2,1 prosentista 2,6 prosenttiin vuonna 2022. Tämän jälkeen inflaation ennustetaan hidastuvan 1,9 prosenttiin vuonna 2023.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_22_926
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 10. helmikuuta 2022
- Laatija
- Suomen-edustusto