Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Lehdistötiedote21. maaliskuuta 2023Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 2 min

​​​​​​​Eurobarometri: EU merkitsee suomalaisille ennen muuta positiivisia käytännön asioita

Eurobarometri

Alkuvuodesta 2023 tehdyssä Eurobarometri-kyselyssä suomalaiset katsoivat, että EU merkitsee heille ennen muuta käytännön asioita: vapautta matkustaa, opiskella ja työskennellä kaikkialla EU:n alueella. Lisäksi Euroopan unioni merkitsee suomalaisille euroa ja rauhaa, jonka merkitys on Ukrainan sodan ja kiristyneen kansainvälisen tilanteen myötä noussut. Suomalaisten mielestä EU:n suurimmat ongelmat liittyvät tällä hetkellä kansainväliseen tilanteeseen, hintojen nousuun ja inflaatioon sekä energian saantiin.

Tammi–helmikuussa 2023 tehdyn Eurobarometri-tutkimuksen Suomea koskevan raportin mukaan vapaus matkustaa, opiskella ja työskennellä kaikkialla EU:ssa sekä yhteinen raha (euro) nousevat parhaiksi EU:n mukana tuleviksi asioiksi.

Suomalaisten mielestä suurimmaksi ongelmaksi EU:ssa nousee kansainvälinen tilanne. Toisena listalla on hintojen ja elinkustannusten nousu sekä inflaatio. Kolmantena on energian saanti. Verotus, työttömyys sekä eläkkeet ovat selvästi pienempiä haasteita. Samoin ovat rikollisuus, terrorismi ja terveys.

Suomalaiset ovat yleisesti ottaen eurooppalaisia tyytyväisempiä omaan elämäänsä. Lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta näkee taloudellisen tilanteensa ja tulevaisuuden keskimäärin muita eurooppalaisia valoisammin.  Myös koko Euroopan taloutta arvioitaessa suomalaisten näkemykset ovat myönteisempiä kuin kaikkien EU27-maiden kansalaisten keskiarvo.

Lähes kaksi kolmesta suomalaisesta uskoo olevansa vähintään melko hyvin perillä Euroopan asioista. Tiedon tason katsotaan olevan selvästi parempi kuin eurooppalaisilla keskimäärin. Suomalaiset saavat suurimman osan tiedostaan internetistä. Eniten tietoa haetaan uutissivustoilta. Sanomalehdet ovat myös tärkeä tiedonlähde suomalaisille, jotka lukevat päivittäin ilmestyviä sanomalehtiä useimmin EU:n kansalaisuuksista.

Noin puolella suomalaisista on positiivinen mielikuva Euroopan unionista. Alle viidennes suhtautuu Euroopan unioniin negatiivisesti.

Suurin osa suomalaisista väittää tuntevansa oikeutensa Euroopan unionin kansalaisena. Valtaosa suomalaisista myös kokee olevansa Euroopan unionin kansalaisia.

Yli yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kannattaa vapaata liikkuvuutta eli mahdollisuutta asua, tehdä työtä, opiskella ja harjoittaa liiketoimintaa missä tahansa EU:n alueella. Suomalaiset suhtautuvat asiaan selvästi EU27-keskiarvoa myönteisemmin.

Suomalaisten enemmistö kannattaa EU-maiden yhteistä ulkopolitiikkaa. Vieläkin useampi, lähes neljä viidestä, kannattaa yhteistä puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa. Yhteistä kauppapolitiikkaa kannattaa kolme neljästä suomalaisesta.

Demokratia ja oikeusvaltioperiaate saavat suomalaisilta vahvan kannatuksen. Kaikkien Euroopan unionin jäsenmaiden pitäisi kunnioittaa näitä periaatteita. Oman maan demokratian valtaosa suomalaisista arvioi toimivan hyvin.  Suomalaisten demokratialleen antama arvio on huomattavasti parempi kuin suuressa osassa muita Euroopan unionin maita. Myös muut pohjoismaat korostuvat oman maan demokratiaa arvioitaessa positiivisesti.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut Euroopan maat toimimaan Venäjää vastaan sekä auttamaan Ukrainaa monin tavoin. Suomalaiset ovat tyytyväisimpien joukossa oman maan, mutta myös Euroopan unionin toimiin.

Luottamus instituutioihin on suomalaisten keskuudessa korkealla tasolla. Puolustusvoimat ja poliisi ovat luotetuimmat instituutiot Suomessa. Myös terveydenhuollon henkilöstöllä ja oikeuslaitoksella on suomalaisten enemmistön luottamus.

Natoon luottaa kolme neljästä suomalaisesta, mikä on selvästi enemmän kuin Euroopan unioni ja Yhdistyneet kansakunnat. Oman maan parlamenttiin ja hallitukseen luotetaan enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Vähiten suomalaisilla on luottamusta poliittisiin puolueisiin.

Valeuutiset ovat suomalaisten mielestä ongelma tällä hetkellä Euroopassa, mutta Suomessa ongelman uskotaan olevan pienempi. Suomalaisista kolme neljästä myös uskoo tunnistavansa valeuutisia sellaisia kohdatessaan.

Eurobarometri-kysely toteutettiin kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Kyselyyn vastasi EU:n jäsenmaista 26 468 yli 15-vuotiasta vastaajaa. Suomessa haastatteluja tehtiin 1 017.

Suomessa haastattelut suoritti Taloustutkimus. Haastattelut tehtiin kussakin maassa maan omilla kielillä.

Eurobarometri-raportti kokonaisuudessaan:

https://europa.eu/eurobarometer/surveys/detail/2872 -> Kohdasta Attachments, National reports

23. MAALISKUUTA 2023
Eurobarometri 21.3.2023: Suomi

 

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh.050 541 1122
ismo [dot] ulvilaatec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
21. maaliskuuta 2023
Laatija
Suomen-edustusto