Rajaimet
Uutiset (1266)
RSSEuroopan komissio esittelee tänään kilpailukykykompassin, joka on komission kuluvan toimikauden ensimmäinen merkittävä aloite, ja joka toimii tiekarttana konkreettisille ehdotuksille. Se tarjoaa strategiset ja selkeät puitteet ja ohjaa kilpailukykyä koskevia komission toimia.
Euroopan komissio on alkanut koota uutta eurooppalaista kansalaispaneelia, jonka jäseniksi valitaan satunnaisotannalla kansalaisia kaikista EU:n 27 jäsenmaasta. Komission toimeksisaajat ottavat yhteyttä satunnaisesti valittuihin ihmisiin kotikäynneillä ja pyytävät heitä ilmoittautumaan mukaan.
Kun Riitta Pulkki jäi eläkkeelle, hän lähti talveksi Espanjan Fuengirolaan. Nyt hän talvehtii Aurinkorannikolla jo yhdeksättä vuotta. EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen ansiosta suomalaiset eläkeläiset voivat liikkua vapaasti unionin alueella ja halutessaan jäädä pysyvästi toiseen maahan.
Edustuston päällikkö Maria Blässarin avajaispuhe Suomi ja Ruotsi 30 vuotta Euroopan unionissa –juhlaseminaarissa, Hanasaari 17. tammikuuta 2025
Uutena vuotena nostin maljan paitsi uudelle vuodelle myös Suomen 30-vuotiaalle EU-jäsenyydelle. Kolmekymmentä vuotta sitten Euroopassa vallitsi kylmän sodan päättymisen jälkeinen optimismi ja toiveikkuus.
Ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiikkaa opiskeleva Konsta Saloniemi suoritti työharjoittelun Kankaanpäässä toimivassa Pohjois-Satakunnan Europe Direct -tiedotuspisteessä. EU on tullut hänelle tutuksi muun muassa kahden Erasmus+ -solidaarisuushankkeen kautta.
Komissio on tänään esittänyt EU:n toimintasuunnitelman, jolla pyritään vahvistamaan sairaaloiden ja terveydenhuoltopalvelujen tarjoajien kyberturvallisuutta. Toimintasuunnitelmasta ilmoitettiin komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin poliittisissa suuntaviivoissa.
Adrianmeren helmet Nova Gorica ja Gorizia – Sloveniassa ja Italiassa sijaitseva kaksoiskaupunki – muodostavat toisen tämänvuotisista Euroopan kulttuuripääkaupungeista.
Pekka Reinikaista kuunnellessa ei jää epäselväksi, että aika toimia on nyt. ”Ilmastotietoisuus pitäisi natottaa”, kuten hän sanoo.
Vuosi 2024 päättää haastavan viisivuotiskauden komissiossa ja EU:ssa. ”Uusi normaali” jatkunee myös 1. joulukuuta aloittaneen komission kaudella.