
Jo toisen kerran viiden vuoden sisään eurooppalaiset maksavat kovaa hintaa Euroopan riippuvuudesta fossiilisten polttoaineiden tuonnista. AccelerateEU on komission strategia, jolla autetaan eurooppalaisia kotitalouksia ja teollisuutta – erityisesti niitä, joihin kriisi iskee kovimmin.

Suomen EU-nuorisodelegaatit 2026 Alma Jokinen ja Ninni Issakainen aloittivat työnsä vuoden alkupuolella. Nuorisodelegaatit ovat nuorisoalan kattojärjestö Nuorisoala ry:n nimittämiä luottamushenkilöitä. He tuovat nuorten näkemyksiä esiin sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Ensi viikolla EU-maiden johtajat kokoontuvat Kyprokselle keskustelemaan erityisesti Lähi-idästä ja energiatilanteesta. Kuten komission puheenjohtaja von der Leyen korosti alkuviikosta, on tärkeää että jäsenmaat koordinoivat poikkeustoimenpiteet niin, ettei sisämarkkinoiden toiminta häiriinny.
Demokratia, oikeusvaltioperiaate ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat Euroopan unionin perusarvoja. Nämä ovat jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jonka perustana ovat moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu ja tasa-arvo.
Ota yhteyttä Euroopan komission mediapalveluihin Suomessa ja Brysselissä. Osiosta löydät tietoa mediapalveluista, materiaaleista ja akkreditoinneista sekä lehdistötiedotteet.
EU tuottaa paljon erilaisia julkaisuja. EU-julkaisut on verkossa toimiva kirjakauppa ja arkisto. Siitä vastaa EU:n julkaisutoimisto, joka sijaitsee Luxemburgissa.
Edustusto julkaisee pääsääntöisesti viikoittain ilmestyvää uutiskirjettä, joka sisältää tiiviissä ja yleistajuisessa muodossa komission uutisia edeltävältä viikolta. Siinä on myös EU-aiheisia linkkivinkkejä sekä tietoa avoinna olevista työpaikoista ja tulevista tapahtumista.
Mitä edustustossa tapahtuu ja mitkä EU-teemat puhuttavat Suomessa? Henkilökuntamme kirjoittaa kuulumisia - kurkista kulissien taakse!