Rajaimet
Uutiset (1304)
RSS
Euroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan heinäkuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenmaita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Suomelle annetaan kaksi muistutusta.

Euroopan komissio esitti tänään ehdotuksensa EU:n seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi. Kunnianhimoisen ja dynaamisen budjetin koko on lähes 2 biljoonaa euroa, mikä vastaa 1,26:ta prosenttia vuosien 2028–2034 keskimääräisestä bruttokansantulosta EU:ssa.

Komissio julkaisi tänään kuudennen oikeusvaltiokertomuksensa, jossa tarkastellaan oikeusvaltioperiaatteen kehitystä kaikissa jäsenvaltioissa.

Euroopan komissio ehdotti tänään EU:n ilmastolakiin muutosta, jossa asetetaan EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteeksi vähentää kasvihuonekaasujen nettopäästöjä 90 prosenttiin vuoden 1990 tasosta.

Euroopan komissio on tänään esitellyt kvanttistrategian, jolla edistetään häiriönsietokykyistä ja itsenäistä kvanttiekosysteemiä.

Euroopan komissio on tänään julkaissut uuden strategian, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta maailman houkuttelevin paikka biotieteille vuoteen 2030 mennessä.

Euroopan komissio on esittänyt ehdotuksen EU:n avaruusasetukseksi. Kunnianhimoisen asetuksen tavoitteena on tehdä Euroopan avaruusalasta puhtaampi, turvallisempi ja kilpailukykyisempi.

Euroopan komissio on tänään hyväksynyt uuden valtiontukikehyksen, joka täydentää puhtaan teollisen kehityksen ohjelmaa. Sen avulla EU-maat voivat edistää teollisuutensa vähähiilistämistä sekä puhtaan energian ja teknologian kehittämistä.

Kesäkuun 14. päivä Schengenin sopimuksen allekirjoittamisesta tuli kuluneeksi 40 vuotta. Nykyään Schengeniin kuuluu yli 450 miljoonaa ihmistä ja peräti 29 maata.

Euroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan kesäkuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenmaita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Suomelle annetaan kaksi muistutusta.