Uutiset
Vuosi 2024 päättää haastavan viisivuotiskauden komissiossa ja EU:ssa. ”Uusi normaali” jatkunee myös 1. joulukuuta aloittaneen komission kaudella.
Komissio julkistaa tänään talouspolitiikan EU-ohjausjakson syyspaketin toisen osan. Ensimmäinen osa esiteltiin 26. marraskuuta, ja siitä käynnistyi ensimmäinen uudistetun järjestelmän mukainen talouden ohjausjakso.
Erasmus+ -ohjelmaan sisältyvillä Jean Monnet -toiminnoilla tuetaan Euroopan unionia koskevaa opetusta, oppimista, tutkimusta ja keskustelua. Jean Monnet -rahoitushaku vuodelle 2025 on nyt auki.
Ajankohtaista
Poimintoja
Euroopan unionin toimielimet ja virastot tarjoavat kiinnostavia työmahdollisuuksia asiantuntijoille ja ammattilaisille. EU on monipuolinen, haastava ja palkitseva työympäristö sinulle, joka haluat osallistua eurooppalaiseen yhteistyöhön ja rakentaa kansainvälistä uraa.
Vaikuta EU:n lainsäädäntöön osallistumalla julkisiin kuulemisiin, osallistu lakiehdotuksen tekemiseen eurooppalaisen kansalaisaloitteen kautta ja ota kantaa Euroopan tulevaisuuteen!
EU rahoittaa hankkeita ja ohjelmia, jotka perustuvat yhdessä asetettuihin poliittisiin tavoitteisiin. EU-tuella toteutetaan esimerkiksi ympäristöön, tutkimukseen, aluekehitykseen ja sosiaaliasioihin liittyviä hankkeita. Tutustu suomalaisiin EU-rahoitusta saaneisiin hankkeisiin.