Kuusivuotinen Canemure-hanke käynnistyi vuonna 2019 ja on osa EU:n Life-ohjelmaa, joka on ympäristö- ja ilmastotoimia varten perustettu rahoitusinstrumentti. Hankkeen budjetti on 15,3 miljoonaa euroa, josta valtaosa tulee Life-ohjelmasta. Lisäksi se on saanut rahoitusta myös mm. ympäristöministeriöltä, liikenne- ja viestintäministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, Energiavirastolta sekä useilta kunnilta. Mukana on 22 toimijaa.
Canemure-hankkeella pyritään edistämään vähähiilistä liikkumista, parantamaan rakennusten energiatehokkuutta ja lisäämään hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa. Hanke koostuu eri toimijoiden osahankkeista, joista kullakin on omat, tarkkaan määritetyt tavoitteensa. Esimerkiksi Lahdessa edistetään vähähiilisiä ratkaisuja korjausrakentamisessa ja Lappeenrannassa tutkitaan uudenlaisen lämpöakun käyttöä kaukolämpöverkossa. Osahankkeet jakautuvat kuuteen teemaan:
- älykäs, vähähiilinen liikkuminen
- rakennusten energiatehokkuus
- uusiutuvan energian tuotanto
- kestävä kaupunkisuunnittelu
- vähähiilinen tuotanto ja kulutus
· vähäpäästöiset maaperän hoitomenetelmät maa- ja metsätaloudessa.
”Osallistujiksi haettiin kuntien, maakuntien ja asiantuntijaorganisaatioiden lisäksi myös yrityksiä. Hankkeeseen ryhtyminen edellytti organisaatiolta omaa kiinnostusta ja valmiutta sitoutua pitkäaikaiseen työhön. Halusimme mukaan toimijoita eri alueilta – kysehän on kansallisesta ilmastopolitiikasta, joka koskettaa koko maata. Osalla osallistujista oli jo varsin valmiita ajatuksia omasta osahankkeestaan, ja osan kanssa suunnitelmia kehitettiin enemmän yhdessä. Hanke sai lopullisen muotonsa myös EU:n suunnalta käytyjen keskustelujen kautta”, kertoo hankevetäjä, erikoistutkija Laura Saikku Suomen ympäristökeskus SYKEstä.
Tuloksia seurataan ja oppeja jaetaan
SYKE koordinoi hankekokonaisuutta ja toimii linkkinä osahankkeiden ja EU:n välillä. Käytännössä SYKE kerää tietoa hankkeilta ja raportoi edistymisestä ja budjetin käytöstä EU:lle, tukee osahankkeita toteutuksen suunnittelussa ja viestinnässä sekä järjestää tilaisuuksia, joissa osallistujat voivat jakaa tietoa toisilleen. Hanketoimijoiden tapaamiset antavat osallistujille paitsi verkostoitumismahdollisuuksia, myös ideoita laajempaan toimintaan ympäristön ja ilmaston hyväksi.
Hankkeiden edistymistä seurataan aina tarvittaessa. Kolmen kuukauden välein osahankkeet raportoivat lyhyesti SYKElle, mitä on tehty ja mitä tapahtuu seuraavaksi, ja SYKE välittää nämä tiedot edelleen EU:lle. Kerran vuodessa pidetään laajempi tilaisuus, jossa kaikki osahankkeet esittelevät EU:n edustajille, mitä ovat tehneet, ja nämä kommentoivat edistystä. Canemure-hankkeen puolivälissä – tänä vuonna – tuotetaan kirjallinen raportti, johon kerätään siihen mennessä saadut opit. Samalla on mahdollisuus tarkastella loppupuolen suunnitelmia ja tarkentaa niitä tarpeen mukaan.
”Osahankkeiden tukena on paitsi SYKEn hallinnollinen organisaatio, myös asiantuntijaverkosto, johon kuuluu sekä SYKEn asiantuntijoita että muita tutkimusorganisaatioita. Verkosto on tuottanut tässä hankkeessa erittäin hyödyllistä tutkimustietoa ja toiminut hyvin hanketoimijoiden rinnalla. Lisäksi hanke tukee SYKEn koordinoimaa ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden Hinku-verkostoa, johon kuuluu kuntia ja maakuntia sekä yrityksiä ja energia-alan toimijoita”, Saikku kertoo.
Kunnilla suuri merkitys ilmastotyössä
Kansainvälisellä tasolla EU:n Life-hankkeet jakavat keskenään tietoa, oppeja ja parhaita käytäntöjä. EU järjestää ajoittain teematilaisuuksia ilmastonmuutoksen hillinnän eri osa-alueista, kuten vaikkapa rakennusten energiatehokkuudesta tai liikenteestä. Pyrkimyksenä on vahvistaa kansainvälistä ulottuvuutta ja lisätä yhteistyötä eri maiden ilmastohankkeiden välillä. Keskiössä on kuitenkin kansallinen käytännön toiminta kunta- ja maakuntatasolla.
”Kunnilla on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Niillä on oma infrastruktuuri, omaa energiantuotantoa, ne vastaavat kaupunkisuunnittelusta alueillaan ja niillä on luonnollisesti painetta vähentää omia päästöjään. Kunnat voivat myös edistää alueensa yritysten ja kuntalaisten vähähiilisiä toimia. Kansallinen politiikka tukee tavoitteita, mutta kuntien on myös tehtävä paljon omia investointeja. Haluamme osahankkeiden esimerkillä näyttää muillekin kunnille, että nämä investoinnit ovat usein varsin kustannustehokkaita, luovat työpaikkoja ja vaikuttavat konkreettisesti”, Saikku sanoo.
Canemure-hankkeessa ulkopuolinen EU-tuki on antanut mahdollisuuden toteuttaa erilaisia pilotteja, joita ei ehkä muutoin olisi voitu käynnistää. Kun pilotin avulla onnistutaan osoittamaan, että jokin ratkaisu on teknisesti ja taloudellisesti toimiva, sitä voidaan jatkossa hyödyntää muuallakin markkinaehtoisesti, ilman julkista tukea.
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 19. huhtikuuta 2021
- Laatija
- Suomen-edustusto