Rajaimet
Uutiset (1145)
RSSEuroopan komissio ja EU:n ulkoasiainedustaja esittelivät tänään kaikkien aikojen ensimmäisen EU:n tasolla laaditun Euroopan puolustusteollisuusstrategian ja ehdottivat uusia kunnianhimoisia toimia, joilla tuetaan EU:n puolustusteollisuuden kilpailukykyä ja valmiutta.
Komissio maksoi tänään Suomelle elpymis- ja palautumistukivälineen avustusten ensimmäisen 202 miljoonan euron maksuerän. Summasta on vähennetty Suomelle jo maksetut ennakkomaksut.
Kansalaisten palaute on olennainen osa EU:n päätöksentekoprosessia. EU:n uudella kansalaisvaikuttamisfoorumilla voit osallistua keskusteluun EU:n politiikoista, jotka vaikuttavat kaikkiin EU:n kansalaisiin.
Komissio järjestää korkeakoulututkinnon suorittaneille viiden kuukauden mittaisia harjoitteluja, joiden aikana voi hankkia ensi käden kokemusta komission toiminnasta ja EU:n toimielimistä.
Uusien digiteknologioiden kehittämiseen tarvittavat panostukset ovat niin suuria, että yksittäiset EU-maat eivät niihin yksin kykene. EU investoi uuden sukupolven teknologioihin vahvistaakseen Euroopan suvereniteettia ja kilpailukykyä.
Komissio on tänään ehdottanut kattavaa strategiaa, jolla edistetään EU:n teollisuuden johtoasemaa kehittyneiden materiaalien alalla. Kyse on keskeisestä mahdollistavasta teknologiasta, jolla on erittäin suuri merkitys vihreän ja digitaalisen siirtymän kannalta.
Joukko Helsingin kielilukion oppilaita tutustui käännösalaan Translating Europe Workshop -tapahtumassa. Vaikka koneet kääntävät tekstiä nopeasti, ihmisiä tarvitaan alalla yhä, sillä koneet tekevät paljon virheitä.
Komissio esitti tänään väliarvioinnin elpymis- ja palautumistukivälineestä, joka on keskeisessä asemassa 800 miljardin euron NextGenerationEU-suunnitelman toteutuksessa.
Komissio esitti tänään joukon mahdollisia toimia, joilla edistetään digitaalisten infrastruktuurien innovointia, turvallisuutta ja häiriönsietokykyä. Euroopan talouden tuleva kilpailukyky riippuu näistä kehittyneistä digitaalisista verkkoinfrastruktuureista ja -palveluista.
Kasvu oli kuluneena vuonna vaimeaa, ja EU:n talouden lähtötilanne vuonna 2024 on odotettua heikompi.