Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Uutisartikkeli
  • 15. kesäkuuta 2022
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Kuorolaulu voi parantaa hyvinvointia – Euroopan tutkimusneuvoston rahoittama PREMUS-hanke selvittää nyt laulamisen hyötyjä neurologisten sairauksien hoidossa

Kuorolaulu
Copyright glenda/Shutterstock

Tutkimusten mukaan musiikki aktivoi aivojen toimintaa ja musiikin harrastamisella voi olla positiivisia vaikutuksia kognitiiviseen, emotionaaliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Helsingin yliopiston viisivuotisessa PREMUS-hankkeessa tutkitaan nyt neuropsykologian apulaisprofessori Teppo Särkämön johdolla musiikin käyttöä terveen ikääntymisen tukena sekä osana neurologisten sairauksien hoitoa. Hanke koostuu neljästä osatutkimuksesta, joissa kartoitetaan ikääntymisen, afasian ja Alzheimerin taudin vaikutuksia musiikin ja laulamisen käsittelyyn aivoissa sekä tutkitaan kuorolaulun vaikuttavuutta terveen neurokognitiivisen ikääntymisen ylläpitämisessä ja afasian kuntoutuksessa. ”Afasiaa sairastavien henkilöiden kuntoutuksessa työmme perimmäisenä tavoitteena on käyttää laulamista puheen tuottamisen harjoittelun välineenä, niin että henkilöt kykenevät lopulta kommunikoimaan muutoinkin kuin laulamalla”, Särkämö kertoo. Hanke on saanut Euroopan tutkimusneuvoston Starting Grant -rahoitusta.

Lue lisää Horizon Magazinesta https://ec.europa.eu/research-and-innovation/en/horizon-magazine/boosting-brain-function-later-life-through-singing  ja Helsingin yliopiston sivuilta https://www2.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/music-ageing-and-rehabilitation-team/tutkimus

Tiedot

Julkaisupäivä
15. kesäkuuta 2022
Laatija
Suomen-edustusto