Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Uutisartikkeli
  • 4. toukokuuta 2021
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 2 min

Eurobarometri: EU merkitsee suomalaisille ennen muuta positiivisia käytännön asioita

Alkuvuodesta 2021 tehdyssä Eurobarometri-kyselyssä suomalaiset katsoivat, että ihmisten, tavaroiden ja palvelujen liikkuminen on rauhan ohella myönteisin EU:sta aiheutuva asia. Suomalaisten mielestä EU:n suurimmat ongelmat ovat EU-maiden julkisen...

Helmi-maaliskuussa 2021 tehdyn Eurobarometri-tutkimuksen Suomea koskevan raportin mukaan ihmisten, tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus sekä EU-maiden välinen rauha nousevat parhaiksi EU:n mukana tuleviksi asioiksi. Lisäksi euro, EU:n poliittinen ja diplomaattinen vaikutusvalta sekä sosiaaliturvan taso koetaan positiivisiksi.

Suomalaisten mielestä suurimmaksi ongelmaksi EU:ssa nousee EU-maiden julkisen talouden tila. Toisena listalla on taloudellisen tilanne ja kolmantena ympäristö ja ilmastonmuutos. Eläkkeet, verotus sekä energiansaanti ovat suomalaisten mielestä selvästi pienempiä haasteita. Saman voi sanoa työttömyydestä, inflaatiosta ja terrorismistakin.

Enemmistö suomalaisista uskoo olevansa vähintään melko hyvin perillä Euroopan asioista. Samanaikaisesti enemmistö kuitenkin epäilee, etteivät suomalaiset tunne Euroopan asioita kovin hyvin.

Lähes neljä viidestä suomalaisesta hankkii Eurooppaa koskevia uutisia televisiosta. Virallisten tahojen internet-sivustoja ja lehtiä käyttää reilusti yli puolet. Suomalaiset hyödyntävätkin lehtiä ja internetiä selvästi enemmän kuin EU27-maiden kansalaiset keskimäärin.

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma vie EU:ta kohti kestävää taloutta. Neljä viidestä suomalaisesta kannattaa sitä, että jokaisessa EU:n solmimassa kauppasopimuksessa noudatetaan tiukimpia ilmasto-, ympäristö- ja työsuojelunormeja. Kolme viidestä suomalaista pitää kiertotalotta parhaana tapana suojella ympäristöä ja torjua ilmastonmuutosta. Yli puolet suomalaista kannattaa uusiutuvan energian kehittämistä.

Suomalaisten valtaenemmistö suhtautuu myönteisesti talouden ja yhteiskunnan digitalisoitumiseen. Neljä viidestä pitää sitä vähintään melko myönteisenä asiana. Sama määrä suomalaisista toivottaa myös EU:n digitaaliset sisämarkkinat tervetulleiksi.

Suomalaisten enemmistö seisoo eurooppalaisen talous- ja rahaliiton sekä yhteisvaluutta euron takana. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa niitä, mikä on hieman enemmän kuin EU27–maissa keskimäärin.

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kannattaa myös vapaata liikkuvuutta eli mahdollisuutta asua, tehdä työtä, opiskella ja harjoittaa liiketoimintaa missä tahansa EU:n alueella.

Suomalaisten enemmistö kannattaa EU-maiden yhteistä ulkopolitiikkaa. Vieläkin useampi, kolme neljästä, kannattaa yhteistä puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Enemmistö arvioi, että demokratia toimii EU:ssa vähintäänkin melko hyvin. Käsitys demokratian toteutumisesta omassa maassa erottaa suomalaiset selvästi EU27-maiden keskiarvosta. Suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä demokratian tilaan kotimaassaan.

Tämä luonee pohjan sille, että suomalaisten kokema luottamus niin oman maansa kuin kansainvälistenkin instituutioiden toimintaan on selvästi vahvempaa kuin Euroopan maissa keskimäärin.

Neljä suomalaista viidestä ajattelee, että EU on ollut avainasemassa siinä, että koronarokotteita on saatu Suomeen. Valtaenemmistö pitää toteutettuja rajoitustoimenpiteitä oikeutettuina. EU27-maiden kansalaiset ovat optimistisempia kuin suomalaiset Next Generation EU -välineen tehoon koronaviruspandemian talousvaikutuksiin vastaamisessa.

Eurobarometri-kysely toteutettiin kaikissa jäsenmaissa, viidessä ehdokasmaassa sekä Britanniassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Islannissa, Norjassa, Sveitsissä ja Kyproksen pohjoisosassa 14.2.–18.3.2021. Kyselyyn osallistui EU-maissa 27 409 yli 15-vuotiasta vastaajaa. Suomessa haastatteluja tehtiin 1 102.

Suomessa haastattelut suoritti Kantar TNS Oy. Haastattelut tehtiin kussakin maassa maan omilla kielillä.

Eurobarometri-raportti kokonaisuudessaan: https://ec.europa.eu/finland/sites/default/files/eb94_nat_fi_fi.pdf

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenatec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
4. toukokuuta 2021
Laatija
Suomen-edustusto