Rajaimet
Uutiset (1145)
RSSKomissio on esitellyt tiedonannon ja mahdollisia aiheita keskusteluille sisäisistä uudistuksista, joita EU:n tulisi tehdä valmistautuakseen unionin laajenemiseen. Uudistukset olivat tarpeen ennen laajentumista, mutta nyt niistä on tullut välttämättömiä.
Komissio kerää EU:n viljelijöiden näkemyksiä siitä, millainen hallinnollinen rasite yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) säännöistä ja muista elintarvikkeita ja maataloutta koskevista säännöistä aiheutuu. Tarkoituksena on selvittää kirjaamis- ja raportointivelvoitteiden monimutkaisuuden lähteet.
Rajat ylittävien kuluttajaongelmien selvittelyyn EU-alueella erikoistunut Euroopan kuluttajakeskusten verkosto (ECC-Net) sai kuluttajilta yhteensä yli 124 000 yhteydenottoa vuonna 2023. Aiheissa korostuivat aiempien vuosien tapaan lentomatkustuksen ja verkko-ostamisen ongelmatilanteet.
Komissio on tänään ehdottanut kohdennettuja toimia bioteknologian ja biovalmistuksen edistämiseksi EU:ssa. Asiaa koskevassa komission tiedonannossa esitetään tähän liittyvät haasteet ja esteet ja ehdotetaan niihin ratkaisuja EU:n pitkän aikavälin kilpailukykyä koskevan tiedonannon mukaisesti.
Euroopan komissio esitti tänään toimintasuunnitelman työvoimapulan ja osaamisvajeen korjaamiseksi ja ehdottaa yhteistyötä EU-maiden ja työmarkkinaosapuolten kanssa näiden ongelmien ratkaisemiseksi tulevina kuukausina ja vuosina.
Kokkolalainen Adele Kujansivu on yksi Juvenes Translatores -käännöskilpailun voittaneista nuorista eurooppalaisista. Ensimmäistä kertaa koko kilpailun historiassa voitto heltisi Suomessa ruotsinkielisellä käännöksellä.
Euroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan maaliskuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Euroopan komissio julkaisi tänään tiedonannon ilmastoriskien hallinnasta Euroopassa. Tiedonannossa esitetään, miten EU ja sen jäsenmaat voivat paremmin ennakoida, ymmärtää ja torjua kasvavia ilmastoriskejä.
Euroopan komissio suositteli tänään EU:n liittymisneuvottelujen aloittamista Bosnia ja Hertsegovinan kanssa. Lisäksi komissio on viimeistellyt Ukrainan ja Moldovan neuvottelukehysluonnoksia koskevat ehdotukset, jotka toimitetaan neuvostolle.
Ilmastotoimilla on valtava kiire, ja kaikkien tahojen on osallistuttava päästöjen vähentämiseen.