Rajaimet
Uutiset (1098)
RSSKuntoporraskisassa 2024 selvitetään, missä päin Suomea noustaan ahkerimmin EU:n maaseuturahoitusta saaneita kuntoportaita. Jokainen nousu lasketaan – kaikkiin kisassa oleviin portaisiin on asennettu mittari, joka laskee portailla tehdyt nousut. Kilpailussa on mukana 17 portaat eri puolelta Suomea.
Komissio hyväksyi tänään EU:n turvallisuusunionistrategian edistymistä koskevan seitsemännen raportin. Strategiaa sovelletaan vuosina 2020–2025.
Odotettua parempi kasvu vuoden 2024 alussa ja käynnissä oleva inflaation hidastuminen pohjustavat toimeliaisuuden asteittaista kasvua ennustejaksolla vuonna 2023 koetun talouden laajan pysähtyneisyyden jälkeen.
Tartu kameraan ja tallenna ilmastotekoja kodissasi, yhteisössäsi tai kaupungissasi ja inspiroi samalla muita! Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin paikallisia ilmastotekoja, lisätä tietoisuutta ilmastoasioista ja edistää muutoksia kaikkialla Euroopan unionissa.
Kesäkuussa valitaan uudet edustajat Euroopan parlamenttiin, mutta tiesitkö, että paikallisia EU-päättäjiä löytyy myös lähes jokaisesta kunnasta? Suomen 53:n Leader-ryhmän hallituksissa toimii noin tuhat aktiivista päättäjää, jotka valitsevat aluettaan kehittäviä hankkeita.
EU-vaaleihin on alle kuukausi. Tuoreen Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 64 prosenttia eurooppalaisnuorista ja 58 prosenttia suomalaisnuorista aikoo äänestää EU-vaaleissa 9. kesäkuuta. Suomalaisnuorista 45 prosenttia odottaa EU:lta rauhaa, turvallisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä.
Sekä poliittiset päättäjät että kansalaiset haluavat luotettavaa tietoa ympäristön tilasta. Sitä heille tuottaa Euroopan ympäristökeskus, jota luotsaa suomalainen Leena Ylä-Mononen.
Komission terveyshätätilanteiden valmiusviranomainen (HERA) käynnisti eilen yhteistyössä EU:n neuvoston puheenjohtajavaltio Belgian kanssa kriittisten lääkkeiden allianssin osana toimia kohti Euroopan terveysunionia.
EU:n Copernicus-ohjelman ilmastonmuutospalvelut on julkaissut yhdessä YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön kanssa vuotuisen Euroopan ilmaston tilaa koskevan raportin. Raportin mukaan lämpötilan noususuuntaus ja ilmastonmuutoksen vaikutukset Euroopassa ovat hälyttäviä.
Komissio on hyväksynyt ohjaavat kriteerit ja periaatteet, jotka koskevat haitallisimpien kemikaalien ”välttämättömiä käyttötarkoituksia”. Tarkoituksena on luopua haitallisimpien aineiden käytöstä nopeammin muissa kuin välttämättömissä käyttötarkoituksissa.