Rajaimet
Uutiset (1216)
RSSEuroopan komission Suomen-edustuston järjestämässä ilmastoaiheisessa seminaarissa asiantuntijapaneeli keskusteli ilmastokriisin vaikutuksesta työelämään ja keinoista vastata muutokseen oikeudenmukaisesti.
Arvoista ja avoimuudesta vastaava EU-komission varapuheenjohtaja Věra Jourová muistutti suomalaisnuoria demokratian puolustamisen tärkeydestä ja valoi heihin uskoa äänestämisen merkityksestä.
EU-säädökset paitsi kieltävät vaaralliset raaka-aineet myös edellyttävät herkistymistä aiheuttavien ainesosien ilmoittamista tuoteselosteissa.
Harvoin virkamiehenä saa myötäelää niin paljon hyvää tunnetta oikeaan osuneen päätöksen johdosta kuin eilen, kun komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen yllätti meidät kaikki tarkkaan uutispimennossa pidetyllä lehdistötilaisuudellaan presidentti Sauli Niinistön kanssa.
Kun puheenjohtaja Ursula von der Leyenin johtama nykyinen komissio aloitti työnsä joulukuussa 2019, se antoi Euroopalle lupauksen olla rohkea ja kunnianhimoinen. Se lupasi täyttää EU:n kansalaisten odotukset ja vastata haasteisiin niitä kohdatessaan.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti keskiviikkona 20. maaliskuuta lehdistötilaisuuden yhdessä presidentti Sauli Niinistön kanssa. Puheenjohtaja von der Leyen ilmoitti pyytäneensä yhdessä EU:n ulkoasiainedustaja Josep Borrellin kanssa Niinistöä laatimaan raportin.
Pro Lapinlahti -yhdistys ja Lilinkotisäätiö palkittiin 7. maaliskuuta Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) kansalaisyhteiskuntapalkinnolla hankkeista, joilla tuetaan mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä ja autetaan heitä toipumaan.
Puheenjohtaja Ursula von der Leyenin yhdessä Suomen entisen presidentin Sauli Niinistön kanssa antama lausunto lehdistölle
Onko sinulla kokemusta liikennealalta? Kiinnostaako sinua työskentely monikulttuurisessa tiimissä? Jos vastasit myöntävästi, saat nyt uuden mahdollisuuden hakea liikennealan hallintovirkamiesten kilpailuun.
Laadukkaat työharjoittelujaksot auttavat nuoria saamaan käytännön työkokemusta, oppimaan uusia taitoja ja löytämään hyvän työpaikan. Työnantajille harjoittelut ovat puolestaan tilaisuus houkutella, kouluttaa ja pitää palveluksessaan taitavaa työvoimaa.