Komissio esittää tänään tuntuvia toimia Euroopan puolustuksen lujittamiseksi, innovoinnin edistämiseksi ja strategisten riippuvuuksien purkamiseksi. Aloitteilla edistetään konkreettisesti Euroopan puolustusmarkkinoiden yhdentymistä ja kilpailukykyä erityisesti tehostamalla EU:n sisäistä yhteistyötä.
Komissio esittää tänään useita sen johdolla toteutettavia aloitteita puolustuksen ja turvallisuuden kannalta kriittisillä aloilla. Niihin kuuluu muun muassa turvallisuuden ja puolustuksen kannalta kriittisiä teknologioita koskeva etenemissuunnitelma.
Tänään ilmoittamillaan aloitteilla komissio antaa panoksensa turvallisuutta ja puolustusta koskevan EU:n strategisen kompassin valmisteluun.
Komissio pyrkii jatkuvasti muuttuvassa geopoliittisessa ja teknologisessa ympäristössä kaikin käytettävissä olevin keinoin vahvistamaan unionin kykyä vastata nopeasti muuttuviin monitasoisiin uhkiin.
Se jatkaa Euroopan puolustusmarkkinoiden kilpailukyvyn parantamista erityisesti seuraavilla aloilla:
– Investoinnit puolustusalan tutkimukseen ja voimavaroihin ja yhteisiin hankintoihin. Euroopan puolustusrahastosta investoidaan vuoden 2022 loppuun mennessä 1,9 miljardia euroa puolustusalan tutkimuksen ja voimavarojen kehittämishankkeisiin.
– Yksinkertaistetut ja yhtenäisemmät vientivalvontakäytännöt. Vaikka EU-maat ovat itse vastuussa puolustustarvikkeiden vientilupien myöntämisestä, komissio kehottaa niitä edistämään pyrkimyksiä yksinkertaistaa ja vähitellen yhdenmukaistaa aseviennin valvontakäytäntöjä. Tämä koskee erityisesti niitä puolustusvoimavaroja, joita kehitetään yhdessä, erityisesti EU:n puitteissa.
– Avaruusalan puolustusulottuvuuden vahvistaminen EU:n tasolla. Komissio aikoo muun muassa tutkia, miten EU:n avaruusresurssien suojelua voitaisiin parantaa, erityisesti lisäämällä avaruusesineiden valvonta- ja seurantapalveluja ja hyödyntämällä EU:n teollisuuden koko potentiaalia.
– Euroopan häiriönsietokyvyn parantaminen. Komissio aikoo panna kaikilta osin täytäntöön keskeiset Euroopan häiriönsietokykyä tukevat aloitteet. Erityisesti arvioitavina ovat hybridiuhkista selviytymistä koskevat alakohtaiset perusvaatimukset. Komissio ehdottaa tämän vuoden loppuun mennessä yhdessä unionin ulkoasiainedustajan kanssa yhteisen toimintasuunnitelman päivittämistä sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseksi Euroopassa ja sen ulkopuolella.
Seuraavat vaiheet
Näillä puolustusaloitteilla komissio esittää toimia, jotka on tarkoitus käynnistää ja toteuttaa lähivuosina. Komissio on edelleen valmis harkitsemaan lisätoimia sen mukaan, miten toimissa edistytään ja miten unionin tulevaisuudessa kohtaamat uhkat ja haasteet kehittyvät.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_22_924
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 15. helmikuuta 2022
- Laatija
- Suomen-edustusto