Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli3. maaliskuuta 2021Suomen-edustusto

Komissiolta ohjausta finanssipolitiikan koordinointiin

Euroopan komissio on tänään hyväksynyt tiedonannon, jossa jäsenmaille annetaan lähitulevaisuuden finanssipolitiikkaa koskevaa yleisluonteista ohjausta. Tiedonannossa esitetään finanssipoliittisten toimenpiteiden suunnittelua ja laatua ohjaavat...

Komission tiedonannon mukaan finanssipolitiikan olisi pysyttävä joustavana ja mukauduttava tilanteen kehittymiseen. Siinä varoitetaan lopettamasta finanssipoliittisia tukitoimia ennenaikaisesti; sen sijaan niitä olisi jatkettava vielä tänä ja ensi vuonna.

Tiedonannossa todetaan, että kun terveysriskit vähenevät, finanssipoliittisia toimenpiteitä olisi asteittain muunnettava kohdennetummiksi ja suuremmassa määrin tulevaisuuteen suuntautuviksi, jotta edistetään palautumiskykyä tukevaa ja kestävää elpymistä.

Tiedonannossa annettu ohjaus auttaa jäsenmaita valmistelemaan vakaus- ja lähentymisohjelmiaan, jotka olisi esitettävä komissiolle huhtikuussa 2021. Ohjausta tarkennetaan myöhemmin komission laatimassa talouspolitiikan EU-ohjausjakson ns. kevätpaketissa.

Komissio ehdotti maaliskuussa 2020 koronapandemian vuoksi yleisen poikkeuslausekkeen aktivoimista. Aktivointi antoi jäsenmaille mahdollisuuden toteuttaa kriisinratkaisutoimenpiteitä ja poiketa julkisen talouden vaatimuksista. Tiedonannossa esitetään komission näkemykset siitä, miten päätös lausekkeen soveltamisen lopettamisesta tai jatkamisesta vielä vuonna 2022 olisi tehtävä.

Alustavat tiedot viittaavat siihen, että yleisen poikkeuslausekkeen soveltamista jatketaan vuonna 2022 ja sen soveltaminen päättyy vuodesta 2023 alkaen. Komissio katsoo, että päätöksen perustana olisi oltava talouden tilasta määrällisten kriteerien perusteella laadittu kokonaisarvio. Keskeinen määrällinen kriteeri olisi talouden toimeliaisuuden taso EU:ssa tai euroalueella verrattuna kriisiä edeltäneeseen tasoon (vuoden 2019 lopussa).

Tiedonannossa annetaan myös yleisiä ohjeita jäsenmaiden finanssipolitiikasta vuonna 2022 ja keskipitkällä aikavälillä, myös yhteydestä elpymis- ja palautumistukivälineen varoihin.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_884

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
3. maaliskuuta 2021
Laatija
Suomen-edustusto