Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Uutisartikkeli
  • 2. maaliskuuta 2021
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Komissio tukee jäsenmaiden rakenneuudistushankkeita – Suomeen tukea viidelle hankkeelle

Komissio hyväksyi tänään 226 hanketta, joilla tuetaan EU:n kaikkien 27 jäsenmaan pyrkimyksiä suunnitella ja toteuttaa kansallisia uudistuksia kasvun edistämiseksi. Tukitoimet toteutetaan teknisen tuen välineellä, ja niiden kokonaisbudjetti vuodeksi...

Koheesio- ja uudistusasioista vastaava komissaari Elisa Ferreira totesi, että ” uudistukset ovat välttämättömiä yritysten liiketoimintaympäristön parantamiseksi, terveydenhuoltojärjestelmien lujittamiseksi, sosiaali- ja koulutusjärjestelmien vahvistamiseksi sekä jäsenvaltioiden ja sidosryhmien yleisen selviytymiskyvyn tehostamiseksi vaikeiden haasteiden ja maailmanlaajuisten kriisien varalta. Teknisen tuen väline on tehokas työkalu, jonka avulla jäsenvaltiot voivat toteuttaa kestävän kasvun edellyttämät uudistukset.

Teknisen tuen väline on komission tärkein keino antaa teknistä tukea rakenneuudistuksiin EU:ssa. Se on osa monivuotista rahoituskehystä 2021–2027 ja Euroopan elpymissuunnitelmaa. Väline perustuu edeltäjäänsä, rakenneuudistusten tukiohjelmaan, josta on vuodesta 2017 lähtien rahoitettu yli tuhatta teknisen tuen hanketta koko EU:ssa.

Teknisen tuen välineestä myönnettävään tukeen oikeuttavia uudistuksia ovat muun muassa julkishallintoon, veropolitiikkaan, liiketoimintaympäristöön, finanssialaan, työmarkkinapolitiikkaan, koulutusjärjestelmiin, sosiaalipalveluihin, terveydenhuoltoon, vihreään siirtymään ja digitaalisiin palveluihin liittyvät uudistukset.

Suomelle tukea myönnetään vuonna 2021 uusiin hankkeisiin, jotka liittyvät muun muassa uuden, reaaliaikaiseen asiakastietoon perustuvan luottorekisterin suunnitteluun, lastensuojelujärjestelmän toiminnan parantamiseen sekä metsien suojeluun uusilta tuhoojilta.

Korotetulla 864 miljoonan euron budjetilla vuosiksi 2021–2027 teknisen tuen välineestä voidaan antaa jäsenmaille teknistä tukea kansallisten elpymis- ja palautumissuunnitelmien laatimista ja toteuttamista varten. Tällä varmistetaan, että jäsenmailla on paremmat valmiudet saada rahoitusta elpymis- ja palautumistukivälineestä.

Yhteensä yli 60 prosenttia vuoden 2021 esivalituista teknisen tuen välineen hankkeista liittyy elpymis- ja palautumissuunnitelmien täytäntöönpanoon ja 30 prosentissa keskitytään vihreän kehityksen ohjelmaan ja 44 prosentissa digitaaliseen siirtymään.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_747

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
2. maaliskuuta 2021
Laatija
Suomen-edustusto