Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Lehdistötiedote
  • 18. joulukuuta 2023
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Komissio aloittaa digipalvelusäädökseen perustuvan virallisen menettelyn viestipalvelu X:ää vastaan

EU-lippu

Euroopan komissio on käynnistänyt virallisen menettelyn arvioidakseen, onko viestipalvelu X rikkonut digipalvelusäädöksen säännöksiä, jotka liittyvät riskinhallintaan, sisällön moderointiin, pimeisiin kaavoihin, mainonnan läpinäkyvyyteen ja tutkijoiden tiedonsaantiin.

Tähän mennessä tehtyjen alustavien tutkimusten perusteella komissio on päättänyt aloittaa digipalvelusäädöksen nojalla virallisen rikkomusmenettelyn viestipalvelu X:ää vastaan. Tutkimusten tulokset perustuvat muun muassa viestipalvelu X:n syyskuussa toimittamaan riskinhallintaraporttiin, X:n 3. marraskuuta julkaisemaan avoimuusraporttiin sekä vastauksiin, jotka X on antanut viralliseen tietopyyntöön, joka koski muun muassa laittoman sisällön levittämistä Hamasin Israeliin tekemien terrori-iskujen yhteydessä.

Komissio toteuttaa nyt ensi tilassa perusteellisen tutkinnan. Virallisen rikkomusmenettelyn aloittaminen ei vaikuta menettelyn tulokseen.

Kyseessä on ensimmäinen komission käynnistämä virallinen menettely, jonka tarkoituksena on valvoa verkkoalustojen vastuuseen liittyvän, ensimmäisen EU:n laajuisen yleisen kehyksen noudattamista. Asiaa koskevasta komission ehdotuksesta on kulunut vasta kolme vuotta.

Lisätietoja tutkinnasta on saatavilla komission verkkosivustolla.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/IP_23_6709     

 

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaatec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa X:ssä / Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
18. joulukuuta 2023
Laatija
Suomen-edustusto