Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli12. kesäkuuta 2024Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 3 min

Ilmastolähettiläs kannustaa ilmastotekoihin esimerkin voimalla

Ilmastolähettiläs Mirja Vehkaperä
Ilmastolähettiläs Mirja Vehkaperä

Kun Euroopan alueiden komiteassa vuonna 2020 kerrottiin, että komissio on lanseeraamassa ilmastolähettiläsprojektia, nousi kokouksessa mukana olleen suomalaisedustajan Mirja Vehkaperän käsi pystyyn. Pitkään ammattipoliitikkona toiminut Vehkaperä koki ilmastoasioihin keskittyvän vapaaehtoistehtävän heti omakseen. 

”Haluan olla vaikuttamassa konkreettisiin asioihin, joita jokainen kunta ja kuntalainen pystyy tekemään paikallistasolla. Lähdetään ihan arjen askareista, kuten kuinka liikkumista voidaan miettiä vähäpäästöisemmäksi”, sanoo nykyisessä kokopäivätyössään Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajana vaikuttava Vehkaperä. Hänen tavoitteenaan on saada kaupungin asukkaat mukaan kiertotalouden toteuttamiseen, herättää mielenkiintoa ilmastoasioihin ja kannustaa tekoihin paremman ympäristön puolesta. 

”Uskon, että kaikki me haluamme pitää oman asuinympäristömme viihtyisänä, ilmaston raikkaana ja vesistön uimakelpoisena. Jokainen voi vaikuttaa toteuttamalla ihan tavallisia, omaan elämään sopivia tekoja arjessa. Tarvitaan vain tietoisuuden lisäämistä siitä, mitä kaikkea voi itse tehdä”, Vehkaperä painottaa.

Vehkaperän naapurustossa toteutettiin hänen aloitteestaan biojätteen keräämiseksi kampanja, jossa viiden omakotitalon naapurusto hankki yhdessä biojäteastian ja jakaa kustannukset. Vehkaperä uskookin vahvasti esimerkin voimaan. Hänellä on omassa kodissaan aurinkopaneelit katolla, tallissa sähköauto, ja vaatteiden kierrätys on hänelle luonnollinen osa arkea. Vehkaperä toivoo, että kaupungit ja kunnat ottavat isompaa roolia toimivista ja helposti saavutettavista kierrätyspisteistä. Jokaisen meistä on kuitenkin otettava itse vastuu meille tarjottujen mahdollisuuksien hyödyntämisestä. 

”Päivittäisessä työssäni pääsen vaikuttamaan siihen, että ympäristö- ja ilmastokysymykset otetaan päätöksenteossa huomioon ja että kaupunki tekee aitoja tekoja esimerkiksi ottamalla rakentamisessa ja remontoinnissa huomioon käytettävät materiaalit ja tehtävät hankinnat”, Vehkaperä kertoo.

Oulussa kaupunkiympäristön kehittämisessä kiinnitetään huomiota kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden edistämiseen sekä asukkaiden pääsyyn lähiluontoon ja puistoihin. Alueella on paljon suistoja ja vesistöjä, joita on ennallistettu. 

”Kannustan kaikkia kuntia ja kaupunkeja esimerkkien avulla ilmastotekoihin. Me voimme käyttää uusinta teknologiaa ja digitalisaatiota hyväksi”, Vehkaperä muistuttaa.

Koulutus ja keskustelun ylläpito edistävät ilmastotietoisuutta 

”Kouluilla on maailmanlaajuisestikin avainrooli lisätä lasten ilmastotietoisuutta koulutuksen ja erilaisten tempausten ja tapahtumien avulla. Vaikka en enää itse toimi opettajana, näen kouluikäisten poikieni kautta, miten koulussa tehdään erittäin hyvää pohjatyötä”, Vehkaperä iloitsee. Hän kertoo, että Oulussa on hyvin valveutuneita nuoria, jotka ovat käynnistäneet useita käytännön projekteja. Kouluruokailun kehittäminen ja hukkaruoan hyötykäyttö ovat näistä esimerkkejä. 

Vehkaperän mielestä on tärkeää pitää yllä yleistä keskustelua, tuoda esiin faktoja ja luoda hyväksyvää ilmapiiriä. Sitä kautta suuri yleisö tulee tietoiseksi ilmastoasioista. Itse hän on käynyt puhumassa kouluissa ja hävikkiruokaan liittyvissä tapahtumissa ja kirjoittanut kolumneja paikallislehtiin. Vehkaperä vie paikallisia ratkaisuja eteenpäin EU-tasolla vihreän kehityksen ohjelmaa paikallistasolla käsittelevässä työryhmässä (Green Deal Going Local). 

”Levitetään hyviä käytäntöjä yli kuntarajojen ja kansainvälisesti. Tarvitsemme kipeästi ratkaisuja kuivuuden, kuumuuden ja sään ääri-ilmiöiden yleistyessä. Suomalaisilla yrityksillä on isot markkinat kannattavalle liiketoiminnalle esimerkiksi puhtaan veden, uusiutuvien energiamuotojen ja kiertotalouden osaamisen viemisessä eteenpäin.” 

Pohjoisen erityispiirteet näkyviksi EU-tasolla 

Pohjoisessa energia-asioista puhutaan päivittäin. Energiaratkaisut korostuvat erityisesti Vehkaperän kotimaakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla, jossa tuotetaan 40 prosenttia koko Suomen tuulivoimasta. Oulun kaupunki onkin asettanut EU-politiikan ja edunvalvonnan tavoitteet vuosille 2024–2029, ja niissä painotetaan pohjoisten alueiden merkitystä Euroopan kasvulle. 

”Keskityn pohjoisten ja arktisten asioiden esille nostamiseen. Puhun komission, EU-parlamentin ja kansallisen lainsäädännön vaikutuksista paikallistasolle”, hän sanoo ja jatkaa: ”Meidän täytyy käyttää uusiutuvia energiamuotoja yhä enemmän ja pitää kiinni sovituista tavoitteista. Tehdä ”järkivihreitä” ratkaisuja. Paikallistasolla se tarkoittaa esimerkiksi kaikkien materiaalien kierrätyksen lisäämistä, liikenteen sähköistämistä, kaavoituksessa täydennysrakentamisen edistämistä ja erityisesti tietoisuuden lisäämistä arjen ilmastoratkaisuista. Meillä on kaikki avaimet puhtaaseen energiatuotantoon, ja puhdas luonto näkyy varmasti vahvana teemana seuraavien vuosikymmenien aikana.” 

Tulevaisuuteen Mirja Vehkaperällä on varma ja motivoiva ohjenuora: ”Toivoa on aina.”

Tiedot

Julkaisupäivä
12. kesäkuuta 2024
Laatija
Suomen-edustusto