Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Uutisartikkeli
  • 15. helmikuuta 2022
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 3 min

Euroopan nousevaksi innovaatiokaupungiksi nimetyllä Vantaalla innovaatioita luodaan yhdessä

Euroopan innovaationeuvosto

Puolessa vuosisadassa maalaiskylästä kansainväliseksi kaupungiksi kasvaneella Vantaalla innovaatioita kehitetään tiiviissä yhteistyössä kaupungin, korkeakoulujen, kansalaisjärjestöjen ja yritysten välillä. Kaupungin lähestymistapa sai tunnustuksen marraskuussa 2021, kun Euroopan innovaationeuvosto palkitsi sen Euroopan nouseva innovaatiokaupunki -palkinnolla.

Vantaa on monelle tuttu muun muassa Helsinki-Vantaan lentoasemasta, tiedekeskus Heurekasta ja kauppakeskus Jumbosta. Moni ei kuitenkaan välttämättä tiedä, että Vantaa on myös kukoistava innovaatioiden keskus. Kaupungin työ innovaatioiden eteen sai hiljattain tunnustusta sen voitettua loppuvuonna 2021 ensimmäistä kertaa jaetun Euroopan nouseva innovaatiokaupunki -palkinnon.

”Voitto on todella mahtava juttu. Näen, että se on tunnustus Vantaalla jo vuosikymmeniä jatkuneesta hyvästä ja tuloksellisesta työstä innovaatioiden ja niiden syntymistä tukevan ilmapiirin rakentamiseksi”, kertoo Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

Euroopan nouseva innovaatiokaupunki -palkinto on suunnattu alle 250 000 asukkaan eurooppalaiskaupungeille. Tätä suuremmat kaupungit mittelevät Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailussa, jonka voittajaksi kruunattiin vuonna 2021 saksalainen Dortmund.

Osallisuudella keskeinen rooli innovaatioiden kehityksessä

Vantaalle voiton tuoneen innovaatioympäristön taustalla on kaupungin nopea kasvu, jonka myötä se on 50 vuodessa muuttunut pienestä maalaiskylästä Suomen neljänneksi suurimmaksi kaupungiksi. Nopean väestönkasvun myötä syntynyt, julkisiin palveluihin kohdistuva paine on ollut omiaan luomaan tarvetta luoville ratkaisuille. Koska kaupunki ei itse ole aina ennättänyt kaikkialle, on uuden innovointi perustunut tiiviiseen kumppanuuteen yritysten, järjestöjen, korkeakoulujen ja asukkaiden kanssa.

”Kun aloitin Vantaan kaupunginjohtajana, huomasin, kuinka laajasti kumppanuusajattelu on kaupungissa sisäistetty. Vantaalla esimerkiksi kaikissa kehitys- ja uudistushankkeissa rakennetaan osallistamisen malli, jonka mukaisesti jo hankkeiden suunnittelussa mietitään, millaisia osallistavia työkaluja niissä on tarkoitus hyödyntää”, Viljanen kuvaa.

Kumppanuusajattelu tulee vahvasti esiin myös kaupungin kilpailuhakemuksessa mainituissa innovaatioissa. Vantaa on esimerkiksi yhteistyössä kansalaisjärjestön kanssa luonut kansainväliseen musiikkiopetuksen malliin perustuvan lasten Tempo-orkesterin, jossa musisointi alkaa heti – vaikka trumpetin tai viulun saloja ei osaisikaan etukäteen. Jos lapsen vanhempi puolestaan haluaa oppia suomea ja harjoittaa suomen kielitaitoaan, voi Vantaalla päästä koulun penkille opiskelemaan suomea yhdessä lasten kanssa.

”Kielitaidon parantamisen ohella hankkeen kautta on syntynyt uusia verkostoja ja työpaikkoja. Kaiken lisäksi luokassakin on rauhallisempaa, kun vanhemmat ovat mukana. Tästä on saatu oikein hyvää palautetta”, Viljanen kertoo.

Yhteistyötä yritysten ja eurooppalaiskaupunkien kanssa

Vantaan laaja ja kansainvälinen yrityskenttä mainittiin niin ikään tuomariston arvioissa. Helsinki-Vantaan lentoaseman kupeessa sijaitsee esimerkiksi Aviapoliksen yritysalue, jolla syntyy peräti neljä prosenttia koko Suomen bruttokansantuotteesta. Innovaatioita kiihdyttävät myös yhteistyötä tukevat, eri toimialojen ympärille rakentuvat yritysklusterit. Kaupungin kumppanuus yritysten kanssa on nähtävissä myös yhteistyöhankkeissa, joita Vantaalla tehdään sen kunnianhimoisen ilmastotavoitteen saavuttamiseksi.

”Vantaalla rakennetaan edistyksellistä lämpövarastoa, jossa veteen varastoidaan muun muassa aurinko- ja tuulivoimalla tuotettua energiaa sekä hukkalämpöä, jota voidaan käyttää talvella uusiutuvana lämmön lähteenä. Toinen iso kokonaisuus on kiertotalous, josta esimerkkinä on betonin ja muun rakennusmateriaalin kierrätys, jolle onkin tarvetta nopeasti kasvavassa kaupungissa”, Viljanen kuvaa.

Vantaa tekee lisäksi aktiivisesti yhteistyötä muiden eurooppalaiskaupunkien kanssa, ja yhteistyö toimiikin jälleen yhtenä innovaatioiden lähteenä. 

”Olemme mukana Eurocities-verkostossa, jossa käsittelemme yhdessä eri suurkaupunkien ilmiöitä ja jaamme sekä kehitämme hyviä käytäntöjä niihin vastaamiseksi”, Viljanen kertoo.

Palkintosummalla luodaan Vantaan innovaatioviikko

Maineen lisäksi Vantaa voitti 500 000 euron palkintosumman verran mammonaa, minkä käytöstä on määrä linjata helmikuun aikana. Summan käytön suuntaviivat ovat kuitenkin jo selvillä.

”Pääosa rahoituksesta on tarkoitus suunnata Vantaalla toteutettavaan innovaatiokilpailuun, jota kautta yritykset ja järjestöt kaupungista ja sen ulkopuolelta voivat saada rahoitusta innovaatioiden kehittämiseen. Toinen idea on luoda vuosittainen Innovation Week -seminaari, jossa erilaisia innovaatioita voitaisiin nostaa esiin”, Viljanen toteaa.

Entä mitä seuraavaksi? Innovaatiotyön jatkumisen ohella Viljanen toivoo, että palkinto johtaisi yhteistyön tiivistymiseen muiden kaupunkien kanssa.

”Haluamme aina kehittyä eteenpäin, joten toivotamme kaikki tutustumaan Vantaaseen. Yhteistyön voimalla voimme oppia toisiltamme ja kehittää uusia ja entistäkin toimivampia innovaatioita”, Viljanen kertoo.

Tiedot

Julkaisupäivä
15. helmikuuta 2022
Laatija
Suomen-edustusto