Rajaimet
Edustuston kuulumisia (71)
RSSEuroopan unionin nuoriso-orkesteri EUYO vierailee tällä viikolla Helsingissä ja Tampereella. Näinä historiallisina aikoina ihmiset kaikkialla Euroopassa ja Suomessa ovat kokoontuneet kaduille ilmaisemaan tukensa rauhalle, myös laulaen.
Komissio julkisti eilen keskiviikkona odotetun täydentävän delegoidun säädöksen EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmästä eli ns. taksonomiasta kaasun ja ydinvoiman osalta.
Kansainvälistä holokaustin uhrien muistopäivää vietetään vuosittain 27.1. Tämän viikon torstaina on kulunut 77 vuotta siitä, kun Auschwitzin keskitysleirin vangit vapautettiin vuonna 1945.
Euroopan unionin koulutuksen, nuorisoalan sekä urheilun ohjelma Erasmus+ täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Ohjelma tarjoaa nuorille, opiskelijoille ja aikuisille mahdollisuuksia kouluttautumiseen, opiskeluun tai harjoitteluun ulkomailla.
Oikein hyvää uutta vuotta! Tiesittekö, että ranskalaisen tavan mukaan uutta vuotta on sopivaa toivottaa koko tammikuun ajan, joten vielä on puolet kuusta jäljellä lähettää terveiset ystäville.
Kuluva vuosi lähenee loppuaan, joten on tilannekatsauksen aika! Mitä saavutimme, ja mitkä ovat tärkeimmät prioriteettimme seuraavalle vuodelle?
Komissio hyväksyi kaksi viikkoa sitten, 24. marraskuuta, talouspolitiikan EU-ohjausjakson syyspaketin ja käynnisti näin vuoden 2022 talouspolitiikan EU-ohjausjakson. Talouspolitiikan EU-ohjausjakso tarjoaa puitteet jäsenmaiden talous- ja työllisyyspolitiikkojen koordinoinnille.
Marraskuu on ollut kiireinen ja kulttuurintäyteinen jälleen pahenevasta pandemiatilanteesta huolimatta. Tällaisena maailman aikana kulttuurin merkitys korostuu entisestään. Kulttuurilla on tutkitusti merkittävä yhteys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun.
EU:n terrorisminvastainen toiminta on hyvä esimerkki onnistuneesta EU:n yhteistyöstä, ja useita terrori-iskuja on pystytty ehkäisemään tiivistyneellä tiedonvaihdolla EU:n sisällä. Näin arvioi Ilkka Salmi, joka aloitti tänä syksynä EU:n terrorismintorjunnan koordinaattorina.
Glasgow’ssa pidetty YK:n ilmastosopimukseen kuuluvien valtioiden välinen vuosittainen tapaaminen eli COP26/CMA3 (tuo CMA viittaa Pariisin sopimuksen osapuolten kolmanteen tapaamiseen) saatiin suhteellisen kunnialla päätökseen myöhään lauantaina.