Rajaimet
Uutiset (1205)
RSSEuroopan puolustusrahastolle viime vuonna jätettyjen hanke-ehdotusten tulokset on julkistettu. Komissio ilmoitti, että rahaston kautta tuetaan 54:ää yhteistä eurooppalaista puolustusalan tutkimus- ja kehityshanketta 1,031 miljardilla eurolla.
Koska varsinainen Eurooppa-päivä osui tänä vuonna helatorstaille, päätimme järjestää tapahtumat jo ennen varsinaista juhlapäivää.
EU-vaaleihin on alle kuukausi. Tuoreen Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 64 prosenttia eurooppalaisnuorista ja 58 prosenttia suomalaisnuorista aikoo äänestää EU-vaaleissa 9. kesäkuuta. Suomalaisnuorista 45 prosenttia odottaa EU:lta rauhaa, turvallisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä.
Kesäkuussa valitaan uudet edustajat Euroopan parlamenttiin, mutta tiesitkö, että paikallisia EU-päättäjiä löytyy myös lähes jokaisesta kunnasta? Suomen 53:n Leader-ryhmän hallituksissa toimii noin tuhat aktiivista päättäjää, jotka valitsevat aluettaan kehittäviä hankkeita.
Tartu kameraan ja tallenna ilmastotekoja kodissasi, yhteisössäsi tai kaupungissasi ja inspiroi samalla muita! Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin paikallisia ilmastotekoja, lisätä tietoisuutta ilmastoasioista ja edistää muutoksia kaikkialla Euroopan unionissa.
EU varautuu tulevaan maastopalokauteen tehostamalla palontorjunta- ja suojelutoimia. Se sijoittaa palomiehiä ennakolta alueille, joilla esiintyy eniten maastopaloja, ja kokoaa ilmasammutuskalustoa.
Sekä poliittiset päättäjät että kansalaiset haluavat luotettavaa tietoa ympäristön tilasta. Sitä heille tuottaa Euroopan ympäristökeskus, jota luotsaa suomalainen Leena Ylä-Mononen.
Odotettua parempi kasvu vuoden 2024 alussa ja käynnissä oleva inflaation hidastuminen pohjustavat toimeliaisuuden asteittaista kasvua ennustejaksolla vuonna 2023 koetun talouden laajan pysähtyneisyyden jälkeen.
Komissio hyväksyi tänään EU:n turvallisuusunionistrategian edistymistä koskevan seitsemännen raportin. Strategiaa sovelletaan vuosina 2020–2025.
Euroopan yhtenäisyyden juhlapäivää, Eurooppa-päivää, juhlistetaan tänä vuonna lauantaina 4. toukokuuta Helsingin Narinkkatorilla ja tiistaina 7. toukokuuta Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Varsinaista Eurooppa-päivää vietetään helatorstaina 9. toukokuuta.