Rajaimet
Uutiset (1216)
RSSSeuraa kesäajan EU-uutisia ja tapahtumiamme edustuston nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Edustusto on muun muassa mukana SuomiAreenassa Porissa 26. kesäkuuta sekä Turun Eurooppa-foorumissa 30. elokuuta. Seuraava uutiskirje ilmestyy kesälomien jälkeen. Hyvää juhannusta ja aurinkoista kesää!
Kun Euroopan alueiden komiteassa vuonna 2020 kerrottiin, että komissio on lanseeraamassa ilmastolähettiläsprojektia, nousi kokouksessa mukana olleen suomalaisedustajan Mirja Vehkaperän käsi pystyyn.
EU pyrkii suitsimaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä edistämällä siirtymistä vaihtoehtoisiin polttoaineisiin. Yksi Euroopan johtavista sähköautojen julkisia latauspisteitä toimittavista yrityksistä, suomalainen Kempower, haluaa osaltaan edistää ilmastonmuutoksen hillitsemistä.
Komissio esitteli tänään muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen yhteisen täytäntöönpanosuunnitelman. Sen tavoitteena on varmistaa, että kaikki on kunnossa kesäkuuhun 2026 mennessä, jotta sopimus toteutuu käytännössä.
Komissio on tänään ottanut käyttöön Destination Earth -järjestelmän (DestinE) ensimmäisen version. Järjestelmä käynnistettiin Suomessa, ja paikan päällä olivat myös komission johtava varapuheenjohtaja Margrethe Vestager sekä työministeri Arto Satonen. Destination Earth on komission lippulaivahanke.
Miljoonat eurooppalaiset voivat vaikuttaa yhdessä eurooppalaisen demokratian tulevaisuuteen EU-vaaleissa 6.–9. kesäkuuta 2024. Suomessa varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9. kesäkuuta.
Euroopan investointipankki (EIP) ja Swappie, Euroopan suurin iPhone-puhelimien kunnostaja, ovat allekirjoittaneet lainasopimuksen, joka auttaa yhtiötä korjaamaan iPhone-puhelimia laadukkaasti ja pidentämään siten niiden käyttöikää.
Nyt EU-vaalien alla on käyty vilkasta kotimaista keskustelua yhteisvelan käytöstä EU:ssa, mukaan lukien EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF) ja sen seurannasta. Välineen tavoite on auttaa EU-maita toipumaan koronapandemiasta ja vahvistaa niiden palautumiskykyä.
Brysselin koneen kolmiosaisen EU-koneistoa avaavan sarjan toisessa osassa mennään EU-komission kotipesään, legendaariseen Berlaymont-rakennukseen. Komissaari Jutta Urpilaisen kabinettipäällikkö Taneli Lahti avaa komission ja komissaarin työtä.
The Europolitistin viimeisessä jaksossa matkustetaan EU:n ytimeen ja pohditaan, onko unionin globaali rooli risteyksessä ja mikä on kehityspolitiikan rooli geopoliittisessa murroksessa.