Rajaimet
Uutiset (1216)
RSSEU:n Luova Eurooppa -ohjelman monialaisen toimintalinjan alla on avautunut rahoitushaku medialukutaitohankkeille. Jaossa on yhteensä 2 miljoonaa euroa, ja yksittäisille hankkeille tukea voi hakea enintään 500 000 euroa.
Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, juomaveden laadun tiukentuva sääntely ei aiheuta Suomessa pakkoremontteja.
Komissio käynnisti tänään Euroopan vetypankin ensimmäisen huutokaupan, jolla tuetaan uusiutuvan vedyn tuotantoa Euroopassa. Tukea varten on käytettävissä yhteensä 800 miljoonaa euroa päästökauppatuloja, jotka kanavoidaan innovaatiorahaston kautta.
Vuosien hiljaiselon jälkeen geopoliittinen tilanne sysäsi EU:n laajentumisen takaisin politiikan keskiöön. Euroopan komissio suosittaa jäsenyysneuvottelujen aloittamista Ukrainan ja Moldovan kanssa sekä ehdokasmaan asemaa Georgialle.
Komissio ehdottaa metsien seurantaa koskevaa säädöstä, jolla korjataan puutteet Euroopan metsiin liittyvissä tiedoissa ja saadaan aikaan kattava metsiä koskeva tietopohja.
Komissio on tänään käynnistänyt vuoden 2024 talouspolitiikan koordinoinnin EU-ohjausjakson. Syyspaketti perustuu syksyn 2023 talousennusteeseen, joka osoittaa EU:n talouden säilyttäneen häiriönsietokykynsä viime vuosina koetuista moninaisista kriiseistä huolimatta.
Komissio on tänään antanut myönteisen arvion Suomen muutetusta elpymis- ja palautumissuunnitelmasta, johon on lisätty REPowerEU-luku. Suunnitelma sisältää 19 uudistusta ja 40 investointia, joiden toteuttamiseen on nyt luvassa 1,95 miljardin euron avustukset.
Huoli nuorten tulevaisuudesta oli alkusysäys nuorten aktiivista kansalaisuutta edistävälle Erasmus+ -hankkeelle. Sen avulla Joroisten lukiossa pyritään vahvistamaan nuorten uskoa omaan osaamiseen ja pärjäämiseen.
Euroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan marraskuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Euroopan talouden kehitys on tänä vuonna hidastunut korkeiden elinkustannusten, heikon ulkoisen kysynnän ja rahapolitiikan kiristymisen vuoksi.