Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Lehdistötiedote
  • 30. elokuuta 2023
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 2 min

Tiedote: Ehdotus Itämeren kalastuskiintiöistä vuodeksi 2024

Komission ehdotus Itämeren kalastuskiintiöiksi

Komission maanantaina 28. elokuuta antama ehdotus Itämeren kalastuksen enimmäismääristä vuodeksi 2024, etenkin koskien Pohjanlahden silakkaa, on herättänyt Suomessa keskustelua. Kanta uhkaa kokonaan romahtaa. Ehdotuksella olisi toteutuessaan vaikutuksia silakan arvoketjuun. Riippumaton Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) on yksi asiantuntijaelimistä, joita komissio kuulee määritellessään vuosittaisia kalastuksen enimmäismääriä. Niiden tarkoituksena on estää kalakantojen ehtyminen ja varmistaa niiden kestävä kehittyminen.

ICES:n toimittama näyttö ja vuotta 2024 koskevat asiantuntijalausunnot osoittavat selkeästi, että Pohjanlahden silakan määrä on pudonnut alle sen kestävän kannan. Jos kalastusta ei nyt rajoitettaisi, silakan määrä todennäköisesti vähentyisi entisestään ensi vuonna. Ehdotetut toimenpiteet ovat välttämättömiä kierteen oikaisemiseksi ja kalakantojen toipumiseksi, millä on myös vaikutusta Itämeren kokonaisekosysteemiin. Jos toimeen ei nyt tartuttaisi, Pohjanlahden silakalle voisi käydä kuten itäisen Itämeren turskalle ja monille lohikannoille, jotka ovat romahtaneet aiheuttaen laajoja taloudellisia vaikutuksia rannikoiden kalastajille ja yhteisöille.

Euroopan parlamentin ja neuvoston hyväksymässä Itämeren monivuotisessa hoitosuunnitelmassa esitetään selkeät säännöt siitä, miten on toimittava kalakannan katastrofaalisen romahduksen estämiseksi. Komissio on pannut nämä säännöt täytäntöön ehdotuksessaan Pohjanlahden silakan kohdennetun kalastuksen lopettamisesta ja ainoastaan sivusaaliiden sallimisesta vuonna 2024. Käytännössä kalastus on suunnitelman mukaan lopetettava, jos on olemassa yli 5 prosentin riski, että kalakanta laskee ehdottoman vähimmäistason alapuolelle. Näin on käynyt Pohjanlahden silakan tapauksessa, sillä sen riski laskea tämän vähimmäistason alapuolelle on nyt nelinkertainen (21 prosenttia).

Pohjanlahden silakka on luultavasti laskenut terveen tason alapuolelle muun muassa sen vuoksi, että viime vuosina vanhempien kalojen koko on pienentynyt.

ICES arvioi, että Pohjanlahden silakka ei palaudu terveen tason yläpuolelle ennen vuotta 2025. Komissio pyysi ICES:ltä lisätietoja tahattomien sivusaaliiden vuotuisten kokonaissaaliiden tasosta. Komissio päivittää ehdotuksensa saatuaan nämä lisätiedot.

EU-maat voivat hyödyntää Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta (EMKVR) myönnettäviä varoja auttaakseen kalastajia vuonna 2024 siirtymäratkaisuna edellyttäen, että ne ottavat käyttöön kansallisia lisätoimenpiteitä kalastuksen elvyttämiseksi, kun siihen liittyy laskupaine. Komissio on yhteydessä Suomen viranomaisiin selvittääkseen, miten asiaa voitaisiin edistää Pohjanlahden silakan tapauksessa.

Perimmäisenä ja lyhyen aikavälin tavoitteena on elvyttää Pohjanlahden silakka vakaalle tasolle suomalaisten kalastajien edun mukaisesti, jotta he voivat turvata elinkeinonsa lähitulevaisuudessa. On erittäin tärkeää välttää tämän kalakannan pieneneminen entisestään, jottei Pohjanlahden silakan kanta romahda kokonaan.

EU:n kalastuksesta vastaavien ministereiden neuvosto keskustelee komission ehdotuksesta 23.–24. lokakuuta Luxemburgissa.


Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaatec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
30. elokuuta 2023
Laatija
Suomen-edustusto