Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli11. huhtikuuta 2024Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Ministeri Adlercreutz vierailee yliopistoissa keskustelemassa EU:ssa työskentelyn mahdollisuuksista

Adlercreutz
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz / Copyright: Valtioneuvosto

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz vierailee tämän kevään aikana useassa suomalaisessa yliopistossa kertomassa ja keskustelemassa mahdollisuuksista työskennellä EU:n palveluksessa. Yliopistokiertueen tarkoitus on lisätä opiskelijoiden kiinnostusta hakeutua EU-tehtäviin ja tarjota EU-uriin liittyvää tietoa. ”Mitä enemmän suomalaisia työskentelee EU:n toimielimissä, sen paremmin siellä myös tunnetaan Suomen erityispiirteet. Se, että saamme nostettua suomalaisten nuorten kiinnostusta EU-uria kohtaan, on ratkaisevan tärkeää myös EU-vaikuttamisen kannalta. Suomen etu on, että Brysselin käytävillä työskentelevillä on kosketuspintaa suomalaiseen arkeen. Nuorille EU-ura taas tarjoaa hienon mahdollisuuden olla mukana vaikuttamassa koko maailman kannalta ratkaiseviin kysymyksiin”, ministeri Adlercreutz sanoi. Kiertue alkoi 12. maaliskuuta, ja seuraava kohde on Jyväskylän yliopisto 22. huhtikuuta. Helsingin yliopistossa ja Aalto-yliopistossa Adlercreutz vierailee 23. huhtikuuta. Kiertueelle on suunniteltu jatkoa syksylle 2024.

Lue lisää: https://vnk.fi/-/ministeri-adlercreutz-vierailee-yliopistoissa-keskustelemassa-eu-ssa-tyoskentelyn-monista-mahdollisuuksista

Tiedot

Julkaisupäivä
11. huhtikuuta 2024
Laatija
Suomen-edustusto