Hälytysjärjestelmässä ovat EU-maiden lisäksi mukana Iso-Britannia, Norja, Islanti ja Liechtenstein. Vuonna 2019 järjestelmään osallistuvien maiden viranomaiset antoivat järjestelmän kautta toisilleen 2 243 varoitusta vaarallisista tuotteista, mikä johti 4 477 jatkotoimeen.
Varoituksia annettiin siis 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna ja 63 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015.
Jakelijat ja vähittäismyyjät ovat esimerkiksi vetäneet tuotteita markkinoilta, hävittäneet ne ennen niiden päätymistä kuluttajille tai pyytäneet kuluttajia palauttamaan ne.
Tänään julkaistun raportin mukaan eniten ilmoituksia on tehty leluista (29 % kaikista ilmoituksista) ja seuraavaksi eniten moottoriajoneuvoista (23 %) ja sähkölaitteista (8 %). Myös kosmetiikasta, vaatteista, tekstiileistä ja muotitavaroista sekä lastentarvikkeista tehtiin paljon ilmoituksia.
Eniten (27 %) ilmoitettiin riskeistä, jotka liittyivät tuotteiden aiheuttamiin vammoihin, kuten murtumiin tai kontaminaatioihin. Tuotteiden kemialliset ainesosat olivat toiseksi yleisin (23 %) ja lasten tukehtumisriski (13 %) kolmanneksi yleisin ongelma.
Tänä vuonna on koronapandemian alkamisen jälkeen tehty muun muassa suojavarusteita koskevia uusia ilmoituksia, joita ei sisältynyt viime vuoden raporttiin. Heinäkuun alkuun mennessä oli tehty 63 ilmoitusta kasvosuojuksista, 3 ilmoitusta suojahaalareista ja 3 ilmoitusta käsihuuhteista.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1270
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 7. heinäkuuta 2020
- Laatija
- Suomen-edustusto