Uudessa kestävän rahoituksen strategiassa esitetään useita aloitteita ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristöhaasteisiin vastaamiseksi, samalla kun lisätään investointeja ja pienten ja keskisuurten yritysten osallistumista EU:n siirtymään kohti kestävää taloutta.
Ehdotuksella EU:n vihreiden joukkovelkakirjojen standardiksi on tarkoitus luoda korkealaatuinen ja vapaaehtoinen standardi joukkovelkakirjoille, joilla rahoitetaan kestäviä investointeja.
Lisäksi komissio hyväksyi tänään delegoidun säädöksen tiedoista, jotka rahoitusalan yritysten ja muiden kuin rahoitusalan yritysten on annettava toimintansa kestävyydestä EU:n luokitusjärjestelmäasetuksen 8 artiklan mukaisesti. Kyseisen artiklan mukaan sekä rahoitusalan yritysten että muiden kuin rahoitusalan yritysten on annettava sijoittajille tietoa omaisuuseriensä ja taloudellisen toimintansa ympäristötehokkuudesta.
Nämä aloitteet korostavat EU:n maailmanlaajuista johtoasemaa kestävän rahoituksen kansainvälisessä standardoinnissa. Komissio aikoo tehdä tiiviistä yhteistyötä kaikkien kansainvälisten kumppaneiden kanssa vankan ja kansainvälisen kestävän rahoitusjärjestelmän luomiseksi.
Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa todettiin, että ilmastoneutraaliin talouteen siirtyminen ja kestävää kehitystä koskevien unionin ympäristötavoitteiden saavuttaminen edellyttävät huomattavia investointeja kaikilla talouden aloilla. Merkittävän osan näistä rahoitusvirroista on tultava yksityiseltä sektorilta. Investointivajeen täyttäminen edellyttää, että yksityisiä pääomavirtoja suunnataan ympäristön kannalta kestävämpiin investointeihin ja että EU:n rahoituskehys suunnitellaan kokonaan uudelleen. Vihreän kehityksen ohjelmassa korostettiin erityisesti sitä, että sijoittajien ja yritysten olisi voitava helpommin tunnistaa ympäristön kannalta kestävät investoinnit ja varmistaa niiden luotettavuus.
Tämänpäiväisten ehdotusten myötä EU ottaa jälleen askeleen kohti vihreän kehityksen ohjelmassa vahvistettuja tavoitteita, kun vihreän siirtymän rahoittamiseen saadaan kokonaisvaltainen lähestymistapa.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_3405
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 6. heinäkuuta 2021
- Laatija
- Suomen-edustusto